selvänä olen surullinen

jano on viime aikoina ollut taas aikalailla pohjaton Oon ollut aika liekeissä täst kesästä ja lämmöstä ja potentiaalisesta lemmestä jota valuu vastaan pyöräteillä ja fudiskenttien laidoilla ja puistoissa ja rannoilla ja terasseilla ja baareissa, kauheesti ihanii miehii ja naisii , auringossa iloisii ja flirttailevii. Sit kun näihin elementteihin tai positiivisiin ärsykkeisiin on saanut ympätä vaik erinäisii ilmasen viinan bileitä, niin ei oo ollu kyllä humaltumisella oikein mitään rajoja ja kohtuuden opit on onnistuttu autuaasti unhoittamaan. Eilen mietin et ihan hukkaan menny koko tipattomuusproggis, kun ihan hirveeks perseilyks on alkanu taas mennä. Olen siis parhaillaankin taas darrassa. Hirveää. Ja aika LOLLii tätä tipattomuus-bloggailua ajatellen. Mä en nyt enää oikein tiedä mikä tän kirjoittelun pointti tai joku otsikko on. Yks kaveri, joka taannoin toivoi, että jatkaisin kirjoittamista ehdotti et vaihtaisin blogin nimeks selvänä OLIN surullinen. On siinä jot