selvänä olen surullinen

Lähden aikaisin huomenaamuna Berliiniin ja sunnuntaina suuntaan sieltä Prahaan, josta palaan Helsinkiin torstaina 7.3. Olen tässä miettinyt, että raaskinko pitää taukoa tästä kirjoittamisesta ja jättää läppärin kotiin ja päätynyt siihen, että kyllä. Eli, tästä alkaa reilun viikon bloggaustauko. Tämä blogi-projekti tuntuu lähteneen hieman lapasesta. Toissapäivänä tirauttelin sitä, että sivullani on vieraillut yli 200 lukijaa, mutta nyt voin tirautella sitä, että yhteensä sivulla on vierailtu näiden neljän päivän aikana 3260 kertaa.   (lueskelin alunperin myös vähän vääriä tilastoja) Tämä on aika älytöntä ja älyttömän siistiä. Myöskään palaute-virrat eivät ole tyrehtyneet ja olen käynyt tämän blogin innoittamana loistavia, hyviä ja syviä keskusteluja ystävien ja tuttavien kanssa, niin kasvotusten kuin virtuaalimaailmassakin. Edelleen, kiitos. Naureskelin tuossa eilen, että ehkä ihan hyvä pitää tästä bloggaamisesta vähän taukoa, ettei kusi pääse nousemaan päähän. Nousen sitten huome

Sain tänään mummiltani tekstiviestin: "Kuulin ilouutisen, olet luvannut pitää tipattoman, vuoden, hienoa toivottavasti pitää ainakin jonkun aikaa!" Vastasin: "Ai että oikein vuoden? Vappuun asti ajattelin olla juomatta ainakin, ehkä kauemminkin." Mummi tähän: "Hyvä sekin. Ja sen jälkeen kohtuudella." Mummot tietää aika usein aika hyvin kaikki asiat. Enkä ihmettele, että hänkin suhtautui hieman varauksella ajatukseen, että olisin kokonaisen vuoden juomatta. (en tiedä yhtään mistä se sen vuoden oli keksinyt) Itsekin olen miettinyt, no alunperin sitä, että tipaton kuukausi ei omassa tapauksessa riitä mitenkään, eikä muuta mitään ja koko ajan enemmän myös sitä, että miksi sitä vappuunkaan tätä juomattomuutta lopettaisi. Yksi tärkeä havainto kun on ollut se, että mun täytyy lopettaa juominen kokonaan, jotta voisin oppia ottamaan kohtuudella. Tämä liittyy olennaisesti siihen, että olen monessa mielessä "kaikki tai ei mitään"  tyyp

Tänään aamu alkoikin reippaasti ja tervehenkisesti vierailulla Meilahden sukupuolitautien poliklinikalle. Erään ystävän kanssa on ollut jo pitkään puhetta, että pitäisi käydä testeissä, kun tuo seksuaalinen käyttäytyminen on ollut aivan yhtä holtitonta kuin dokaaminenkin ja aktit pääasiassa seurauksia humalanhuuruisista illoista. Eli nyt selvitetään sitten niidenkin sekoilujen seuraukset. Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, että vihdoin kohtasin pelkoni ja kävin niissä helvetin testeissä. Nolo-olo toimenpidehuoneessakin johtui ennen kaikkea siitä, etten ole uskaltautunut sinne aikaisemmin. Kannattaahan niitä nyt testata, jos yhtään epäilyttää, kun ei edes maksa mitään. Ja onhan se nyt nolompaa jättää käymättä kuin käydä varmistumassa. Kokonaisuudessaan kokemus oli melkeinpä miellyttävä ja yllättävän hauska. Hauskuutta lisäsi, että kaverini oli darrassa ja minä skarppina, sekä hupaisat kanssaodottajat, hoitsut ja lääkärit. Odotushuoneessa soi Rammstein, PMMP ja joku biisi jo

On ollut tässä hieman epätodellinen , mutta erittäin hyvä olo. Epätodellinenolokissakuva. Aloitin tämän blogin hieman reilu vuorokausi sitten, ja sivulla on käynyt jo yli 250 lukijaa. Eikä tämä mitään, lähinnä olen jo eilen ja varsinkin tänään tirautellut hämmästyksen ja ilon kyyneleitä kaiken saamani palautteen takia. (joka ei blogin kommenteissa näy mitenkään, mutta jota olen saanut aika tolkuttomasti mm. tekstiviestein ja Facebookin kautta) Palautetta on tullut erittäin paljon ja hyvinkin yllättäviltä tahoilta. Kiitos paljon, en voi oikein muuta sanoa. Kaikesta tsemppauksesta on ollut omituinen olo. Vaikka nämä asiasisällöt ovat aika surullisen sävyisiä, mulla on ollut tämän kirjoittamisen aloitettuani ainoastaan erittäin hyvä olo, ja mieli. Ajattelin aluksi, että kirjoitan pääasiassa itselleni ja itseäni varten, ja mietin aika pitkään, että kehtaanko laittaa tätä kaikkea jakoon . Mutta on se vaan niin, että ei ota jos ei annakaan. Ja jos sitä kännipäissään kehtaa j

Ja vielä riittää asiaa suhteistani miehiin. Äsken eräs ystäväni suositteli luettavakseni  Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi - kirjaa ja sen alkoholismia käsittelevää osuutta kertoen löytäneensä blogistani yhtymäkohtia tähän teokseen. Ystäväni sanoi: Kihlmanilla se meni niin pitkälle, että se dokasi, petti vaimoaan ja lähti homoilemaan jonnekin. Homoilua en ole vielä kokeillut, enkä ole koskaan ollut naimisissa, mutta muistuipa tästä kommentista mieleeni, että tosiaan, olen myös kännipäissäni pettänyt näitä molempia poikaystäviäni! Kummallekaan en ole koskaan teoistani kertonut (sori nyt vaan, jos täältä sen luette) , mutta molemmat suhteet loppuivat melko pian näiden pettämisepisodien jälkeen. Mietin vaan, että mun on turha valittaa sitä, kuinka mistään rakkausjutuista ei koskaan tule mitään, kun itse törttöilen mitä törttöilen. SITÄ SAA MITÄ TILAA. Toisaalta en ollut järin onnellinen kummassakaan suhteessa ja uskon (tai uskottelen itselleni?) , että se mitä tap

Mietin jo ennen tämän tipattoman aloittamista, että lopetan kaiken yrittämisen miesten suhteen. Se oli itseasiassa uudenvuoden lupaukseni. Vaikken muuten olisi kovinkaan aloitteellinen, niin hyvin usein humalapäissään on tullut yritettyä milloin ketäkin ja monin tökeröin keinoin ja sanakääntein. Tai mitä nyt niistä tilanteista muistan, niin tuskin se kovin hurmaavaa on koskaan ollut. Tai vaikkei edes yritettyä, niin ainakin on tullut ihastuttua ja eläteltyä kaikenlaisia kuvitelmia siitä, kuinka joku josta olen kiinnostunut olisi kiinnostunut minusta. Ja takkiin on tullut sitten yleensä aina. Tai aina. Ennemmin tai myöhemmin.  Ja eräänkin epätoivoisen yhdenillan jutun seurauksena tuli konkreettisesti turpaankin.  (Tuore musta silmäni ei ole seurausta siitä yöstä, sen jäljet jäivät "vain" psyykkisiksi.) Eihän se yrittämättömyyspäätös kuitenkaan pitänyt, vaan olen itsetuntoani uhmaten jatkanut samaa epätoivoista yrittämistä vuodenvaihteen jälkeenkin. Kännitekstarei

Sitten dokaamisesta ja miehistä, seurustelusuhteista ja seksistä. Olen seurustellut kaksi kertaa. Ensimmäisen poikaystäväni iskin kännipäissäni Beefistä. Beefin tapahtumia edelsi huikea tyttöjen ilta, jonka aikana olin kumonnut kahden tyttö-ystäväni kanssa yhteensä 3 litraa punaviiniä ja jauhanut tuntitolkulla siitä kuinka minulle pitää löytää mies jolla ratsastaa . (Tytöt olivat hieman järkyttyneitä siitä, etten ollut koskaan ollut päällä.)  Kun päästiin Beefiin, yksi tyttöjoukostamme oli poissa, lähtenyt kotiin oksentamaan. Näin heti baaritiskillä kundin, juteltiin jotain ja dokailtiin lisää, menin sen luo yöksi ja pantiin ja alettiin tapailla ja jossain vaiheessa seurustella ja ajattelin aina, ettei tästä voi tulla mitään, koska kaikki alkoi niin kuin alkoi. Eikä siitä pitemmän päälle sitten tullutkaan. Toisaalta jälkikäteen olen muistellut tätä tyttöjen iltaa, sen tavoitteellisuutta ja siinä onnistumista lämmöllä. Joskus minuakin onnistaa. Tai onnisti. Kerran. Toisen

Eilen olin ensimmäistä kertaa juhlissa tämän tipattoman aloitettuani. Kolme ystävääni pitivät yhteiset 30+30+30-vuotisjuhlat ja siellä sitten ihmettelin ja päivittelin kuulumisiani ja tosiaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kieltäydyin kuohuviinitarjoilusta! Tuntui hienolta siemailla omenamehusta ja vissystä sekoitettua juhlajuomaa ja oli hauskaa, vaikkakin vähän hurjaa, että eräs juhlakaluista luuli, että olen raskaana, kun selitin, että nyt on painavia syitä olla hetki täysin juomatta. Se tästä nyt vielä puuttuisi. Kuohuviinin lisäksi tarjolla oli mitä herkullisinta suklaakakkua. Koska övereiden vetäminen on tapoihini niin pinttynyt, vedin sitten viinan sijaan sitä kakkua, kunnes tuli hieman paha olo. Yritän mennä sitä kohti, että voisin juhlia muiden mukana aamuun asti, selvin päin, mutta onhan siihen vielä matkaa. Haahuilin aika paljon ja käytin melko paljon aikaa sen miettimiseen, että mihin jutusteluporukkaan sitä liittyisi ja mistä sitä puhuisi. Välillä tuntui aika orvo

Yksi syy lopettaa dokaaminen kokonaan, on se, että mulla ei ole mitään rajoja. Jos juon niin juon sitten kunnolla. Juuri koskaan kehonikaan ei pane vastaan, eli mulle ei tule paha olo kesken holtittoman dokaamisen, ja jos tuleekin niin saatan käydä oksentamassa pahimmat kertymät ulos ja jatkaa taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aika pitkään olen naureskellut tälle ominaisuudelle ja ajatellut että "vittu mä oon kyllä kova muija" , mutta nyttemmin se on alkanut pikemminkin huolestuttaa. On alkanut myös mietityttää mikä mussa on vialla, kun oma kehokin tukee tätä itsetuhoista toimintaa. Kohtalokkaassa 27-vuoden iässä mietin, että olisihan se siistiä kuulua rock-tähtien klubiin, mutta toisaalta, kun en osaa mitään soittaakaan, niin miksi sitä elämäänsä tähän pisteeseen päättämään omalla holtittomalla käytöksellään. Tässä on tämmönen kuva holillisista glögeistä, joita piti päästä heti vetämään, kun palasin joulukuun alussa Australiasta. Samaan aikaan tuli selväksi,

Elän tällä hetkellä oikeastaan aika paskoja aikoja. Valmistuin viime elokuussa järjettömälle alalle järjettömällä tutkinnolla, jonka puitteissa en koe olevani oikein pätevä mihinkään. Surun syy numero 1 : Ammatillinen kriisi ja epäusko omiin kykyihin. Tähän liittyy olennaisesti huono itsetuntoni, joka johtuu pääasiassa siitä etten osaa mitään. En myöskään tiedä mitä haluan, minulla ei ole tavoitteita eikä kunnianhimoa. 27-vuotiaana ihan yhtä pihalla kuin 17-vuotiaana, tai ehkä vielä enemmän. Surun syy numero 2: Ei säännöllisiä töitä, ei säännöllisiä tuloja. Ei tarkoitusta.  Herään milloin sattuu ja teen mitä sattuu. Aika pitkän aikaa vietin aikaani lähinnä sohvalla katsoen telkkaria ja pelaten tetristä. Ei hyvä. On vaikeaa olla sosiaalinen jos on pääasiassa persaukinen. Aika paljon olen elänyt elämääni myös pummilla, en tarkoituksellisesti ystävieni kustannuksella, vaan ystävällisyydestään nauttien, esimerkiksi lounaiden tai alkoholipitoisten virvokkeiden tarjoamisen muodossa. Ota

Olen melko kauan juonut itseäni toistuvasti tolkuttomaan humalaan pääasiassa siksi, että selvänä olen surullinen. Rakastan olla kännissä, se on ihana ja vapauttava, kaikki estot poistava olotila, jonka usein toivon olevan aina vallitseva. Pitkään ajattelin, ettei minulla ole alkoholiongelmaa, koska en koskaan juo suruuni, aina vain ilooni. LOL. Tasan viikko sitten sunnuntaina, kun peilistä katsoivat itkusta turvonneet silmät, joista toinen tätä iltaa edeltäneiden bileiden jäljiltä lisäksi musta ja kulmasta tikattu, tajusin ja myönsin itselleni, että se ei ole totta. Tältä se humalassa osumaa ottanut silmä näytti. Ei ole totta, ettenkö joisi suruuni, päinvastoin. En ole se onnellinen ja positiivinen, hauska ja kanssaihmisiä viihdyttävä ihminen, joka joskus kuvittelen olevani tai, joka joskus (humalapäissäni useinkin) olen ehkä ollutkin. Tahdon sen onnellisen ihmisen takaisin, ja tahdon sen selvänä. Siksi olen päättänyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, viettää tipatonta aina