pienelle tauolle - Berliiniin

Lähden aikaisin huomenaamuna Berliiniin ja sunnuntaina suuntaan sieltä Prahaan, josta palaan Helsinkiin torstaina 7.3. Olen tässä miettinyt, että raaskinko pitää taukoa tästä kirjoittamisesta ja jättää läppärin kotiin ja päätynyt siihen, että kyllä.

Eli, tästä alkaa reilun viikon bloggaustauko.

Tämä blogi-projekti tuntuu lähteneen hieman lapasesta. Toissapäivänä tirauttelin sitä, että sivullani on vieraillut yli 200 lukijaa, mutta nyt voin tirautella sitä, että yhteensä sivulla on vierailtu näiden neljän päivän aikana 3260 kertaa.  (lueskelin alunperin myös vähän vääriä tilastoja) Tämä on aika älytöntä ja älyttömän siistiä. Myöskään palaute-virrat eivät ole tyrehtyneet ja olen käynyt tämän blogin innoittamana loistavia, hyviä ja syviä keskusteluja ystävien ja tuttavien kanssa, niin kasvotusten kuin virtuaalimaailmassakin. Edelleen, kiitos.

Naureskelin tuossa eilen, että ehkä ihan hyvä pitää tästä bloggaamisesta vähän taukoa, ettei kusi pääse nousemaan päähän. Nousen sitten huomenna sen sijaan lentokoneeseen.

Tää on kuva lentokoneesta.

Tosiaan tiesin tästä matkastani jo tehdessäni päätöksen lopettaa juominen, ja ajattelin silloin, kun sen päätöksen tein, että pitäähän siellä reissussa dokata.
Mikä reissu se sellainen olisi, jolle dokaamatta lähtisi? Että voihan sitä aina tehdä pienen poikkeuksen.
Ajatteluni on kuitenkin muuttunut aika lyhyessä ajassa aika radikaalisti, enkä todellakaan aio lopettaa tipatontani reissuni ajaksi. Olen nyt niin onnellinen (oikeasti onnellinen, se on ehkä kaikkein käsittämättömintä), ettei minulla ole mitään tarvetta vetää perseitä olalle ja nakkeja silmille, päin vastoin.

Tunnen tosi voimakkaasti, että nimenomaan tämä juomattomuus on myötävaikuttanut onnellisuuteeni. Että tämä on paras päätös minkä koskaan olen tehnyt. Ja se päätös vaati sen oman hetkensä ja lopullisen sysäyksensä tapahtuakseen.

Uskon intuitiooni (jota uskoa vahvisti tämän aamun yllätyslahjasessio erään sielunhoitajan kanssa, josta en voi oikeastaan kirjoittaa enempää, koska en löydä oikeita sanoja kuvailemaan kaikkea sitä mikä minussa sen mielettömän session aikana tapahtui) ja toivon, että muillakin kuin minulla intuitio toimii juuri silloin kun on tarkoitus, että sydän tavallaan sanoo, nyt sun on tehtävä näin.
 Tarkoitan tällä sitä, että en halua saarnata tai käännyttää ketään juomisen lopettamiseen, vaikka kuinka hypettäisin sitä, miten hienoa (MUN) on olla juomatta.

Tässä kuva tältä aamulta. Aurinko paistoi ja metrossa tarkastajat sanoi vaan, ettei tartte näyttää mitään, kun kaivoin lippua lompakosta. Olin matkalla sielunhoitoon, missä itkin ja nauroin, söin kakkua ja näin sydänaurinkoni,
olin yhteydessä äiti maahan ja halailin sisäistä lastani. Rakkauden polkuja puhallellessa.

Myös tähän Berliinin reissuuni on kohdistunut, ei ehkä kyseenalaistamista, mutta joitain olettamuksia. Yksikin tuttu heitti läppää siitä, että voihan Berliinissä olla dokaamatta, kun siellä jengi muutenkin lähinnä pössyttelee ja vetää nappia naamariin. Tuo on joku stereotypia, jonka totuudellisuudesta mulla ei ole mitään käsitystä. Niinkuin ei huumeista ylipäätään. Pilveä olen joskus polttanut, mutta sekään ei ole koskaan oikein kolahtanut siinä mielessä, että kokisin sen omaksi jutukseni. Päinvastoin.

Satunnaisenkin pilvenpolton lopetin jo pari vuotta sitten, kun masennuin tosi rajusti ja tajusin, että pilven polttaminen oli siihen yksi laukaiseva tekijä. Kun poltan, en mene sellaiseen keveään That 70's Show -tyyppiseen pilveen, vaan tulen tosi tietoiseksi itsestäni ja ahdistun. Ja sitä ahdistuneisuutta silloin pari vuotta sitten kesti pidempään kuin mitään darraa ikinä. Se oli sitten siinä. Muuhun en ole oikein uskaltanut koskeakaan, mitä nyt jotain Popperssia joskus haistellut, muttei sitä ehkä lasketa.
Eli en siis viinasta kieltäytyessäni vedä myöskään pilveä enkä huumeita, jos joku sitä mietiskelee.

Eksoottisimmat jointit joita oon vedelly.

Tupakoinninkin lopettamista mietin lähes päivittäin, mutta siitä luopuminen saa toistaiseksi odottaa omaa sysäystään.