kestä niit morkkiksii tai pistä korkkis kii

Eihän tässä sit kovin kauan mennyt tipattoman lopettamisesta, kun touhu rupes menemään ihan yhtä överiksi  ja lääväseksi kuin ennenkin. Tosi paljon oon bailannut ja fiilannut Levikset repee -biisiä, ja erityisesti tota otsikon lainia, kestäen niit morkkiksii ja naureskellen menneille morkkiksille ajattelematta mahdollisia tulevia, ollen muka jotenkin niiden yläpuolella.

Ja vitut.

Viime viikonlopun jalkapalloleirin jälkimainingeissa päätin, että korkki saa mennä kii. Muistin taas eilen, että mähän olen siis mielisairas, ja aika maanisissa merkeissä on tullut tätä kesää vietettyä. Alkukesästä join ihan maltillisesti ja varovaisestikin, mutta pikku hiljaa varovaisuus on hellittännyt, ote herpaantunut ja lyönnit on alkaneet mennä täysin yli ja kontrolli juomisen suhteen pettänyt täysin. Eilen ikävöin tosi paljon sitä selvää Mirvaa ja nyt se saa sitten tehdä come backin. Luulen, että jokunen muukin on sitä saattanut kaivata.

Hävettää aika paljon, just tää, että oon näitä dokaamiseni ongelmia täällä tilittänyt ja analysoinut koko kevään ja muka päässyt niiden kanssa jotenkin sinuiksi ja rauhoittunut, mut sit dokaan itseni kuitenkin taas sellaiseen kuntoon, että teen ihan vitun idioottimaisia juttuja ajattelematta mitään.
Eilen eräs ihminen totesi, että taidan ajatella aika paljon, ja mietinkin sille sit ääneen, että siks kai mä rakastan sitä dokaamista, et tarpeeks kännissä ajattelu lakkaa. Mut niitä ajattelemattomia tekoja on aika vittumaista ajatella humalan hälvennyttyä, et kai se olis parempi yrittää olla vaan - ja ajatella.

Viimeksi tää kirjottelu helpotti paljon sitä ajattelemista, ja vaikkakin noloa, niin ihan helpottavaa, että siihen voi palata taas. Surettaa aika paljon se, että oon niin vitun urpo ja ettei mulle ole tässäkään asiassa olemassa mitään keskitietä, vaikka kuvittelin, että vois ehkä olla.

Nyt joutuu valitsee taas mieluummin ne vajarit kuin överit.

Kommentit

  1. Mä lopetin dokaamisen vuosi sitten. Okei, raskaus oli hyvä syy, mutta kun tässä nyt on tullu oltua selvinpäin 13,5 kuukautta, niin täytyy sanoa ettei mullakaan ole ilmeisesti keskitietä. En mä ees ikinä ajatellut että olisin aloittanut dokaamista, mutta huomasimpa vain vuosi sitten alkukesästä, että kun lapset eivät olleet kotona, en mäkään ollut selvinpäin. Aika välillä tekee mieli vetää pää täyteen ja antaa mennä, mut sit taas muistaa että mitä kaikkee paskaa sitä tulikaan kännissä tehtyä eikä teekään enää yhtään mieli. Niin että jos alkaa ahdistaa, niin tuu käymään kahvilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kohtuus kaikessa - mitä se on

marraskuu, in a hopeless place

mitäpä jos