selvänä olen surullinen

Helsinki, Gotham City ilman Batmanii. Eräs ystäväni on puhunut jo tovin siitä, että aikoo olla loppuvuoden juomatta. Eilen, maanantaina, tavattiin taas ja tärisytti ja itketti vieläkin viikonlopun juhlallisuudet ja ajattelin että tipattomuus vois tehdä hyvää taas mullekin ja kotimatkalla päätin hypätä samaan kelkkaan. Eli olla taas pari kuukautta juomatta, koska ei siitä dokaamisesta ole viime aikoina ollut oikein mitään hyötyä. On tullut ryypättyä, enkä kesälläkään tunaroinneistani ja morkkiksistani huolimatta sitten kuitenkaan koskaan lopettanut, vaikka aikeissa oli. Pahimmista morkkiksista olen päässyt jo yli enkä oo viime aikoina ihmeemmin törttöillyt ja on ollut ihan hauskaa ja kaikin puolin ok, mutta silti oon ollut aika surullinen, selvinpäinkin vähän, mutta erityisesti humalassa ja krapuloissani. Tää syksy/talvi marraskuu on muutenkin niin raskasta, pimeää ja ankeaa aikaa, että luulen että masentumattomuusmahdollisuudet on paremmat jos pysyttelen selvinpäin. Enitenhän

Eihän tässä sit kovin kauan mennyt tipattoman lopettamisesta, kun touhu rupes menemään ihan yhtä överiksi  ja läävä seksi kuin ennenkin. Tosi paljon oon bailannut ja fiilannut  Levikset repee  -biisiä, ja erityisesti tota otsikon lainia, kestäen niit morkkiksii ja naureskellen menneille morkkiksille ajattelematta mahdollisia tulevia, ollen muka jotenkin niiden yläpuolella. Ja vitut. Viime viikonlopun jalkapalloleirin jälkimainingeissa päätin, että korkki saa mennä kii. Muistin taas eilen, että mähän olen siis mielisairas, ja aika maanisissa merkeissä on tullut tätä kesää vietettyä. Alkukesästä join ihan maltillisesti ja varovaisestikin, mutta pikku hiljaa varovaisuus on hellittännyt, ote herpaantunut ja lyönnit on alkaneet mennä täysin yli ja kontrolli juomisen suhteen pettänyt täysin. Eilen ikävöin tosi paljon sitä selvää Mirvaa ja nyt se saa sitten tehdä come backin. Luulen, että jokunen muukin on sitä saattanut kaivata. Hävettää aika paljon, just tää, että oon näitä dokaamis

jano on viime aikoina ollut taas aikalailla pohjaton Oon ollut aika liekeissä täst kesästä ja lämmöstä ja potentiaalisesta lemmestä jota valuu vastaan pyöräteillä ja fudiskenttien laidoilla ja puistoissa ja rannoilla ja terasseilla ja baareissa, kauheesti ihanii miehii ja naisii , auringossa iloisii ja flirttailevii. Sit kun näihin elementteihin tai positiivisiin ärsykkeisiin on saanut ympätä vaik erinäisii ilmasen viinan bileitä, niin ei oo ollu kyllä humaltumisella oikein mitään rajoja ja kohtuuden opit on onnistuttu autuaasti unhoittamaan. Eilen mietin et ihan hukkaan menny koko tipattomuusproggis, kun ihan hirveeks perseilyks on alkanu taas mennä. Olen siis parhaillaankin taas darrassa. Hirveää. Ja aika LOLLii tätä tipattomuus-bloggailua ajatellen. Mä en nyt enää oikein tiedä mikä tän kirjoittelun pointti tai joku otsikko on. Yks kaveri, joka taannoin toivoi, että jatkaisin kirjoittamista ehdotti et vaihtaisin blogin nimeks selvänä OLIN surullinen. On siinä jot

Yks aika humaltunut jäbä kysyi multa eilen yödösärillä, et Onks sul viinaa? Kun toiseen kertaan vastasin samaan kysymykseen, että sori ei oo, sama kundi päätteli, että  Ai sä et juo?  Sanoin, että juon mä kyllä, mutten kanniskele viinaa messissä. Jäbä hyppäsi bussiinsa ja mä jäin miettimään sitä sen kysymystä tai oletusta, että aika siistiä, jos musta huokuu sellainen viba, edelleen, että mä en muuten viinaa vedä. Koska, siitä huolimatta, että viimeisen viikon aikana olen nauttinut alkoholia jopa neljänä päivänä (en siis nyt sittenkään jatkanut vapun jälkeen tipattomalla linjalla, vaan olen alkanut harjoittaa kohtuutta) , mulla on juomisessani pysynyt joku ei-juomisen mentaliteetti. Eilen oli kyllä tarkoitus mennä esityksen jälkeen suoraan himaan nukkumaan, mutta päädyinkin tuulettumaan auringonlaskuisen Tokoinrannan kautta Om'puun ja Mustaan Härkään ja jopa humaltumaan, mutten edelleenkään mihinkään räkäkänniin , vaikka seurueenani loppuillasta olikin vanha kunnon juopposeura

No nyt lähti SOKKA IRTI! Aikamoisen vaiheilun jälkeen päädyin päättämään tipattomani alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lempijuhlaani vappuun . MOI KESÄ! Humaltumisen houkutushan oli valtaisa heti aattohumun alkaessa, mutta pidin pintani melko pitkään, mihin minua myös kannustettiin lukuisilla älä tee sitä -kommenteilla, mutta tein sitten kuitenkin ja sorruin tarjottuun viinilasiin hillityissä ja hallituissa olosuhteissa vappuaaton  (ja nimipäiväni) iltana. Eikä tuntunut missään. Olin ehkä jopa hieman pettynyt siitä, ettei ensisiemaus tuntunut kovinkaan erikoiselta, eivätkä ne pari aattona nautittua viini- ja kuohuviinilasillista nousseet päähän millään lailla. Mun aattojuomat oli, tai niiden piti olla, viinipullollinen simaa + Monster REHAB energy drink. Vappupäivänä join sitten varmaan ainakin 7 alkoholiannosta (n. 12 tunnin sisällä) , humalluin, muttei mennyt överiksi muuta kuin munkkien syömisen osalta. Olen aika iloinen siitä, etten tehnyt juomisestani kovin

Oon alkanu haaveilla omasta vauvasta, koska olen tässä viimeisen kuukauden aikana tutustunut niin moniin siisteihin skideihin. Mut kun ei täs nyt oo mitään miestä mailla halmeilla, niin suunnittelen, et voisin odotellessa opiskella luokanopettajaks ja tehdä niin paljon kouluhommia kuin pystyn. Oon koko ajan vaan enemmän ja enemmän liekeissä opehommista ja elämä tuntuu tosi hyvältä edelleenkin just nyt vaikka olenkin päässyt taas vähän väsähtämään. Tänään löysin kans uuden lempibiisin , tai yks kaveri oikeesti vinkkas sen mulle, jota kuuntelen parhaillaan ehkä kahdettakymmenettä kertaa. Tää sopii kivasti näihin lapsekkaisiin ja eläinrakkaisiin tunnelmiin, jotka on valloillaan. Eilen bondailin ekaluokkalaisten kaa aiheesta kissakaverit, mut kyl noi koiratki on ihan mukavii. Täs on mun kissa- ja koirakaverit, jotka tykkää jäätelöstä niinku minäkin. Vappu lähestyy uhkaavasti ja sisko kysyi just että meinaanko jatkaa tipattomuutta ja vastasin joo en haluu lopettaa viel, tuntuu

En ole oikein jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella, mutta pitää nyt taas päivittää näitä mielialoja, kun ovat taas muuttuneet TÄYSIN edellisestä kirjoituksesta. Hektisesti ja hyvin menee! Olen tehnyt aika pitkää päivää koko viime viikon, mutta aikaiset aamut eivät ole juuri haitanneet, kun on ekaa kertaa elämässään saanut tehdä sellaista työtä, jota tehdessä ei joudu miettimään onko siinä mieltä tai onko sillä mitään merkitystä. Haastava ja palkitseva työ tekee aika onnelliseksi. Mitään romanssii ei oo valitettavasti vieläkään ollut (enkä jaksa niistä tai mistään ihastuspaskasta enää lässyttääkään), mutta sain eilisiltana rakkauskirjeen eräältä rakkaalta ystävältäni ja ennen nukahtamista vielä rakkaustekstarin toiselta! Aikamoisia niitä tässä elämässä mulla. ystäviä ja semmosia ystävärakastajia Ja muutenkin aika paljon sitä kauheesti haikailemaani hyvää ja kaunista. Tää kuva ei taas liity mihinkään mut onpahan ihan nätti. Vaikken tässä nyt taas viime päivinä ole it

Mulla on ollu jotenkin aika surullinen viikonloppu. Mitään ikävää ei ole tapahtunut, päinvastoin, mutta olen ollut yleisesti ottaen tosi poikki aikaisista aamuista, myöhäisistä illoista, pennien venyttämisestä ja kaikesta tekemisestä ja toiveikkuudesta, jolla olen suhtautunut elämääni aurinkoisina ja työntäyteisinä päivinä. Rahat on taas ihan finaalissa, mikä on erityisen turhauttavaa siksi, että olen kuitenkin tehnyt aika paljon duunia viime aikoina. Ansaitsisin nyt sitä rahaa, että voisin syödä muutakin kuin Nalle-pikakaurapuuroa ja kananmunia, joita niitäkään ei ole enää kuin kaksi jäljellä, ja juoda edes sitä limpparia. Aurinkoa ei ole myöskään näkynyt muutamaan päivään ja tuntuu vaan etten jaksa olla onnellinen. Tai edes iloinen. Tahtoisin lähinnä kuunnella CMX:ää ja itkeä, muttei oikein paukut riitä siihenkään. Viime yönä mietin, että elämä on vain kasa odotuksia ja pettymyksiä, jotka niitä väistämättä seuraavat. Mietin, että tarvitsisin tähän rinnalle jonkun valaistumisen,

Tänä viikonloppuna toivuin henkisesti alkoholisti-diagnoosini aiheuttamasta hädästä ja elin hyvin  (ja täysillä) ja kävin lauantaina isoissa juhlissa sosialisoimassa ja tanssimassa itseni hikeen - ja juomassa limpparia, tokikin. Juhlista lähtiessäni olin vähän allapäin, mutta vain siksi, että kukaan ei ollut hakenut minua hitaisiin. Toivuin siitäkin aika nopeasti ja mietin, etteivät juhlat olisi olleet minulle sen paremmat kuin olivat, vaikka kännissä olisin heilunutkin. Ehkä jopa päinvastoin, ei tullut avauduttua tavalla, jota olisin katunut jälkeenpäin, eikä säälittävästi vongattua tanssi- saati seksiseuraa, jota todennäköisesti olisin myöskin myöhemmin katunut. Tuntematon mieshenkilö sammuneena pöytämme alle Kustaa Vaasassa viime vappuna. Eli kun aiemmin viime viikolla ehdin taas ajatella, etten ehkä vaan uskalla juoda enää koskaan, niin viikonloppuna se ajatus vaihtui siihen, ettei mun ehkä tarvitse enää juoda itseäni humalaan. Älä koskaan sano ei koskaan, ehkä se alko

Ei mennyt aikaakaan, kun mut onnekkaasti palautettiin maan pinnalle eilisistä dokailu-intoiluistani. Eilisiltana eräs tuttavani laittoi mulle linkin Avominne päihdeklinikan sivuille ja se palautti mut hyvällä tavalla tämän alkuperäisen aiheen, eli alkoholismin äärelle.  Kun olen viime aikoina jauhanut ja miettinyt niin paljon kaikkea ihastumisymsmuutadiipadaapaa. Jotenkin säikähdin sitä linkkiä ensin, että vaikutanko mä niin toivottomalta tapaukselta, että mun pitäisi hakeutua jollekin klinikalle. Tämä oli siis tosi irrationaalinen ensireaktio, kun olen kai täälläkin itsekin kirjoittanut olevani alkoholisti, mutta kolahti vasta ton konkretian myötä jotenkin se häpeä, tai ehkä siitä, että joku toinen viittasi siihen. Se on aika hullua, että jopa minusta, joka aika avoimesti jauhan kaikesta, on paljon helpompi myöntää sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuin kärsiväni alkoholismista. Enkä ole edelleenkään ihan varma, että onko mun kohdalla oikeasti kyse sairaudesta vai

On taas alkanut vähän ahdistaa. Paljon oon kelaillut kaikkia menneitä ja haaveillut kaikesta mahdollisesta tulevasta, muttei se oikein johda mihinkään. Mitään jotain tosi hyvää ja ihanaa ei vaan tapahdu, vaikka kuinka hyvässä buugiessa olisin ja tuntuu ettei mistään taas tule mitään. Tää liittyy aika paljon siihen taannoiseen ihastuslänkytykseen, joka on ihan paskaa ja josta on tullut vaan vammanen ja dorka olo. Epätoivoinen. Eilen päätin sit lopettaa ihastumisen ja yrittää nyt vaan keskittyä muhun ja johonki taidepaskaan. Olen vaan aika kyllästynyt itseeni ja kaipaan jotain, jotakuta , muuta tähän rinnalle. En vaan voi uskoa, että sellainen jostain ilmestyisi. IKINÄ. Ja onhan sekin varmaan ihan totta, et ei mitään sellasta romanttista kohtaamista tapahdu jos sitä väkisin yrittää. Oon vaan et Mirva  lopeta   nyt pliis ja mieti jotain muuta ja osta vaik vihdoin se vitun dildo. Oon yrittäny urheilla enempi, muttei sekään oikein auta kuin sen hetken, kun esim. pelaa. Pitäis pe

Lauantaina olin katsomassa vierestä, kun eräs lopetti kuukauden tipattomansa ja veti kännit. Tältä kantilta tarkasteltuna ilta oli vähän outo, mutta sai siinä peilailla omia tuntojaan tipattomuuden tiimoilta taas. Olin juuri tullut vierailulta vanhempieni luota ja kuten tavallista hieman alamaissa visiitin jäljiltä ja olisi ne kännit alkuun maistuneet mullekin. Mutta taas kävi niin, että sitä mukaa, kun muut humaltuivat, alkoivat omat humalahaluni hälvetä. Että kiitti vaan seurasta känniääliöt! No ei nyt ihan noinkaan, mutta en mä oikein saanut enää loppuillasta kiinni siitä, että mikä siinä dokaamisessa on niin siistiä. Kun lopulta lähdettiin kotejamme kohti, tein itselleni ihan mielenkiintoisen huomion, olin nimittäin hieman huolissani tämän humaltuneen ystävättäreni kotiin pääsemisestä . Siis aika harvoin olen elämässäni ollut tilanteessa, jossa sen hetkinen seuralaiseni olisi enemmän humalassa kuin minä, ja niin, että olisin huolissani tämän selviytymisestä. Aika huolettomast

Onneks toiseen TissiTyttöön voi aina luottaa ja tänään vihdoinkin sain munaa! Ärhäkkä muna, muttei tahtonut oikein pysyä pystyssä.

Ajattelin avautua nyt vähän syömiseen ja kehossani elämiseen liittyvistä asioista. Sellainen outo juttu on tässä dokaamattomuudessa ollut se, ettei ole oikein ruoka maistunut. Siinä mielessä se on outoa, että viime kesänä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni koin samaa, niin ajattelin sen ruokahalun katoamisen johtuvan siitä, että olin dokannut koko kesän niin helvetisti .  Mutta sama meno on jossain määrin jatkunut aika pitkään ja jatkuu nytkin, vaikken dokaakaan. Tää on paska aihe siinä mielessä, että henkilökohtaisestihan vihaan sitä, kun joku selittää, miten "mä en oo syöny tänään ku yhen banaanin" tai jaadijaa, mutta kun on tässä tullut avattua kaikkia muitakin häiriöitä, niin käsitellään nyt vähän tätäkin. Edes lempiruokani jäätelö ei ole uponnut normaaliin tapaan. (En oo viimeisten viiden viikon aikana syönyt edes litraa, vaikka normaalisti menee vähintään litra viikossa.) Mun suhde ruokaan ei ole varmaan koskaan ollut mitenkään neutraali, aika paljon elämä

Hei tänään mä oon ollut jo viisi viikkoa ilman viinaa! Aika on mennyt aika nopeasti, enkä mä sinänsä ole päiviä laskeskellutkaan, vaan ollut vaan, juomatta. Ja hyvinhän se on mennyt, ei tässä viime päivinä oikein mikään ole muuttunut. Ajoittainen ahdistuskin on vähentynyt, sitä mukaa kun flunssa on hellittänyt. Oon niin kierroksilla, että otti aika koville tajuta, ettei kroppa oikein jaksa mukana, mut ehkä se tästä taas. Tää liittyy tohon alla olevaan kohtaan 4. Kännittömyys kaunistaa. Ajattelin nyt viikkopäivän kunniaksi listata joitain merkillepanemiani TIPATTOMUUDEN POSITIIVISIA VAIKUTUKSIA: 1. Ei pelota.  On kaikenlaista tekemistä ja olen kohdannut viime aikoina niiden tekemisten puitteissa ja muutenkin kaikenlaisia ihmisiä ja kaikenlaisia haasteita, mutten ole aikoihin arkaillut tai hermoillut ylitsepääsemättömällä tavalla. Vaikken muutenkaan yleensä vaikuttaisi pelokkaalta, niin aika usein mä pelkään. Ja jännitän ja hermoilen kaikenmaailman pieniäkin juttuja etukät

mut mä tapoin sen Efraim Medina Reyes En ollut aina hyvä hänelle, paremminkin olin kusipää. Rakastin häntä tosi paljon enkä tiennyt, mitä tekisin. Sen sijaan että olisin antanut hänelle sitä mitä tunsin ja olisin täyttänyt hänet karkealla rakkaudellani, tukahdutin sen. Se on jotain sellaista, mitä en tajua vieläkään: hänen rakkautensa tuli minuun helposti, kun taas minun rakkauteni ei virrannut häneen. Luulen, että hänen rakkautensa tukahdutti omani. --- Se, mikä minua ärsyttää on se, etten ole nussinut häntä vielä kahtatuhatta kertaa. Fran on Bibianan kanssa ja hän vaikuttaa todella tyytyväiseltä. Ciro ei usko rakkauteen, hän tekee asiasta aina synkkiä ennustuksia. Luulen että Ciro rakastaa R:ää ja pelkää rakkauttaan (mikä on jotain hyvin viisasta häneltä). --- Naiset rakastavat laskelmoivasti ja siksi he vaikuttavat vulgaareilta. Naisen rakkaus on yhteydessä seksiin, pieniin julmiin valheisiin, törkyyn ja televisioon ja vielä kerran törkyyn. - - Miehet ovat elegantteja s

Alkoi ahdistaa ihan vitusti eilen se, että kirjoitin siitä ihastumisesta. Ihastuminen on niin ihanaa ja niin kamalaa yhtä aikaa. Haaveilu menee liian pitkälle ja vesittää kaiken mikä todellisuudessa tapahtuu tai voisi tapahtua. Länkytän ylipäätään ihan vitusti liikaa kaikesta, analysoin ja vesitän sillä haaveilulla ne todelliset hetket, joina jotain voisi EHKÄ tapahtua ja joina pitäisi vaan elää täysillä uskaltaa. Oon mä kaikessa länkyttämisessä ja tunnevammailussa ihan yhtä vitun pelle ilman viinaa kuin kännissäkin. Tuntuu, että litistyn kaiken alle ja kaikki on vaan jotenkin liikaa. Mikään ei ole hallinnassa enkä saa otetta mistään, kun kaikki on hyvää ja mahdollista. Pakahdun tässä nyt vaan kaikesta ja ei mistään. Tekisi mieli huutaa ja räjähtää ja räjäyttää ja rikkoa jotain. Sen sijaan imuroin. Mun sydän on ehkä just ton näkönen nyt. En ehkä sittenkään haluaisi olla ihastunut (kehenkään muuhun kuin itseeni),  koska alan pelätä aika paljon sitä, että kohta kosahtaa ja sa

On ollut aika hektistä tässä viime päivinä, mutta se on tuntunut vaan täydelliseltä. Olen viettänyt paljon aikaa ystävien seurassa ja on tullut kelailtua ja keskusteltua, muttei ole ollut oikein aikaa kirjoitella. Yritän nyt tiivistää jotain tästä täydellisyydestä. Ekakskin olen aika ihastunut yhteen tyyppiin ja se on aika ihanaa. En paljasta siitä sen enempää, kun en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja leijun vaan kaikessa haaveilussa siitä mitä ehkä voisi alkaa tapahtua. Ihastuminen on niin ihanaa, etten halua, että se loppuu ja vaikka olo onkin periaatteessa aika rohkea, en uskalla riskeerata. Kattellaan ja leijaillaan. Rakkausjuttuu. Sitten mä edelleenkin totuttelen tähän, että mulla on yhtäkkiä aika paljon kaikkea tekemistä, projekteja ja jopa töitä, joista saa palkkaa! Oon ollut vähän shokissa siitä, etten edes muista milloin viimeksi olisin maannut sohvalla edes puolta tuntia ja katsellut telkkarista huttua. Se on ihanaa, vaikka vähän ikävöin lempisarjojani  Toisenlais