mennä hukkaan
Ajattelin avautua nyt vähän syömiseen ja kehossani elämiseen liittyvistä asioista.
Sellainen outo juttu on tässä dokaamattomuudessa ollut se, ettei ole oikein ruoka maistunut. Siinä mielessä se on outoa, että viime kesänä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni koin samaa, niin ajattelin sen ruokahalun katoamisen johtuvan siitä, että olin dokannut koko kesän niin helvetisti. Mutta sama meno on jossain määrin jatkunut aika pitkään ja jatkuu nytkin, vaikken dokaakaan.
Tää on paska aihe siinä mielessä, että henkilökohtaisestihan vihaan sitä, kun joku selittää, miten
"mä en oo syöny tänään ku yhen banaanin" tai jaadijaa, mutta kun on tässä tullut avattua kaikkia muitakin häiriöitä, niin käsitellään nyt vähän tätäkin.
Mun suhde ruokaan ei ole varmaan koskaan ollut mitenkään neutraali, aika paljon elämässäni olen ahminut ja ahnehtinut ja toisaalta silloinkin kun "onnistuin" näännyttämään itseni 45-kiloiseksi, ajattelin ruokaa ja syömistä aikalailla 24/7. Vaikka edelleenkin ihannoin hoikkuutta, niin olen itse mieluummin vähän lihava ja onnellinen, kuin niin saatanan ahdistunut, onneton ja neuroottinen kuin silloin pienenä.
Nyt tuntuu tosi hyvältä ja terveeltä se, ettei ruoalla ole niin väliä, enkä ajattele sitä juuri lainkaan.
Hyvältä tuntuu myös fyysisesti se, että olen vähän keventynyt. Pari kuukautta sitten kirjoitin yhteen kirjaani näin: Oon lopettanut mielialalääkkeet, salaa, en aio kertoa kellekään. Ensisijaisesti taloudellisista syistä, mutta myös siksi, että se lääkitys, johon mulla on resepti, se lihottaa. En tahdo lihoa. Päin vastoin. Haluaisin, että mulla olisi hyvä olo itsestäni. On tarpeeksi ruma olo ilman ylimääräisiä kilojakin.
No, nyt ei oo kovin ruma olo, eikä läskikään. Olo on elinvoimainen ja hyvä.
Ainoa, mikä harmittaa on se, että tuntuu, että oma kroppa menee yksin hukkaan, se tunne, että on hyvä olla siinä. Kun ei oo ketään jonka kanssa jakaa sitä tai nautiskella.
"vielä kun pääsisi panemaan, niin vois vaikka kuolla"
Ei oo oikein muuta ollu mielessä viime aikoina.
Sellainen outo juttu on tässä dokaamattomuudessa ollut se, ettei ole oikein ruoka maistunut. Siinä mielessä se on outoa, että viime kesänä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni koin samaa, niin ajattelin sen ruokahalun katoamisen johtuvan siitä, että olin dokannut koko kesän niin helvetisti. Mutta sama meno on jossain määrin jatkunut aika pitkään ja jatkuu nytkin, vaikken dokaakaan.
Tää on paska aihe siinä mielessä, että henkilökohtaisestihan vihaan sitä, kun joku selittää, miten
"mä en oo syöny tänään ku yhen banaanin" tai jaadijaa, mutta kun on tässä tullut avattua kaikkia muitakin häiriöitä, niin käsitellään nyt vähän tätäkin.
 |
| Edes lempiruokani jäätelö ei ole uponnut normaaliin tapaan. (En oo viimeisten viiden viikon aikana syönyt edes litraa, vaikka normaalisti menee vähintään litra viikossa.) |
Mun suhde ruokaan ei ole varmaan koskaan ollut mitenkään neutraali, aika paljon elämässäni olen ahminut ja ahnehtinut ja toisaalta silloinkin kun "onnistuin" näännyttämään itseni 45-kiloiseksi, ajattelin ruokaa ja syömistä aikalailla 24/7. Vaikka edelleenkin ihannoin hoikkuutta, niin olen itse mieluummin vähän lihava ja onnellinen, kuin niin saatanan ahdistunut, onneton ja neuroottinen kuin silloin pienenä.
Nyt tuntuu tosi hyvältä ja terveeltä se, ettei ruoalla ole niin väliä, enkä ajattele sitä juuri lainkaan.
Hyvältä tuntuu myös fyysisesti se, että olen vähän keventynyt. Pari kuukautta sitten kirjoitin yhteen kirjaani näin: Oon lopettanut mielialalääkkeet, salaa, en aio kertoa kellekään. Ensisijaisesti taloudellisista syistä, mutta myös siksi, että se lääkitys, johon mulla on resepti, se lihottaa. En tahdo lihoa. Päin vastoin. Haluaisin, että mulla olisi hyvä olo itsestäni. On tarpeeksi ruma olo ilman ylimääräisiä kilojakin.
No, nyt ei oo kovin ruma olo, eikä läskikään. Olo on elinvoimainen ja hyvä.
Ainoa, mikä harmittaa on se, että tuntuu, että oma kroppa menee yksin hukkaan, se tunne, että on hyvä olla siinä. Kun ei oo ketään jonka kanssa jakaa sitä tai nautiskella.
"vielä kun pääsisi panemaan, niin vois vaikka kuolla"
Ei oo oikein muuta ollu mielessä viime aikoina.
Kommentit
Lähetä kommentti