Helsinki, Gotham City ilman Batmanii. Eräs ystäväni on puhunut jo tovin siitä, että aikoo olla loppuvuoden juomatta. Eilen, maanantaina, tavattiin taas ja tärisytti ja itketti vieläkin viikonlopun juhlallisuudet ja ajattelin että tipattomuus vois tehdä hyvää taas mullekin ja kotimatkalla päätin hypätä samaan kelkkaan. Eli olla taas pari kuukautta juomatta, koska ei siitä dokaamisesta ole viime aikoina ollut oikein mitään hyötyä. On tullut ryypättyä, enkä kesälläkään tunaroinneistani ja morkkiksistani huolimatta sitten kuitenkaan koskaan lopettanut, vaikka aikeissa oli. Pahimmista morkkiksista olen päässyt jo yli enkä oo viime aikoina ihmeemmin törttöillyt ja on ollut ihan hauskaa ja kaikin puolin ok, mutta silti oon ollut aika surullinen, selvinpäinkin vähän, mutta erityisesti humalassa ja krapuloissani. Tää syksy/talvi marraskuu on muutenkin niin raskasta, pimeää ja ankeaa aikaa, että luulen että masentumattomuusmahdollisuudet on paremmat jos pysyttelen selvinpäin. Enitenhän...
Tänä viikonloppuna toivuin henkisesti alkoholisti-diagnoosini aiheuttamasta hädästä ja elin hyvin (ja täysillä) ja kävin lauantaina isoissa juhlissa sosialisoimassa ja tanssimassa itseni hikeen - ja juomassa limpparia, tokikin. Juhlista lähtiessäni olin vähän allapäin, mutta vain siksi, että kukaan ei ollut hakenut minua hitaisiin. Toivuin siitäkin aika nopeasti ja mietin, etteivät juhlat olisi olleet minulle sen paremmat kuin olivat, vaikka kännissä olisin heilunutkin. Ehkä jopa päinvastoin, ei tullut avauduttua tavalla, jota olisin katunut jälkeenpäin, eikä säälittävästi vongattua tanssi- saati seksiseuraa, jota todennäköisesti olisin myöskin myöhemmin katunut. Tuntematon mieshenkilö sammuneena pöytämme alle Kustaa Vaasassa viime vappuna. Eli kun aiemmin viime viikolla ehdin taas ajatella, etten ehkä vaan uskalla juoda enää koskaan, niin viikonloppuna se ajatus vaihtui siihen, ettei mun ehkä tarvitse enää juoda itseäni humalaan. Älä koskaan sano ei koskaan, ehkä se ...
En ole oikein jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella, mutta pitää nyt taas päivittää näitä mielialoja, kun ovat taas muuttuneet TÄYSIN edellisestä kirjoituksesta. Hektisesti ja hyvin menee! Olen tehnyt aika pitkää päivää koko viime viikon, mutta aikaiset aamut eivät ole juuri haitanneet, kun on ekaa kertaa elämässään saanut tehdä sellaista työtä, jota tehdessä ei joudu miettimään onko siinä mieltä tai onko sillä mitään merkitystä. Haastava ja palkitseva työ tekee aika onnelliseksi. Mitään romanssii ei oo valitettavasti vieläkään ollut (enkä jaksa niistä tai mistään ihastuspaskasta enää lässyttääkään), mutta sain eilisiltana rakkauskirjeen eräältä rakkaalta ystävältäni ja ennen nukahtamista vielä rakkaustekstarin toiselta! Aikamoisia niitä tässä elämässä mulla. ystäviä ja semmosia ystävärakastajia Ja muutenkin aika paljon sitä kauheesti haikailemaani hyvää ja kaunista. Tää kuva ei taas liity mihinkään mut onpahan ihan nätti. Vaikken tässä nyt taas viime päivinä ole it...
Kommentit
Lähetä kommentti