Helsinki, Gotham City ilman Batmanii. Eräs ystäväni on puhunut jo tovin siitä, että aikoo olla loppuvuoden juomatta. Eilen, maanantaina, tavattiin taas ja tärisytti ja itketti vieläkin viikonlopun juhlallisuudet ja ajattelin että tipattomuus vois tehdä hyvää taas mullekin ja kotimatkalla päätin hypätä samaan kelkkaan. Eli olla taas pari kuukautta juomatta, koska ei siitä dokaamisesta ole viime aikoina ollut oikein mitään hyötyä. On tullut ryypättyä, enkä kesälläkään tunaroinneistani ja morkkiksistani huolimatta sitten kuitenkaan koskaan lopettanut, vaikka aikeissa oli. Pahimmista morkkiksista olen päässyt jo yli enkä oo viime aikoina ihmeemmin törttöillyt ja on ollut ihan hauskaa ja kaikin puolin ok, mutta silti oon ollut aika surullinen, selvinpäinkin vähän, mutta erityisesti humalassa ja krapuloissani. Tää syksy/talvi marraskuu on muutenkin niin raskasta, pimeää ja ankeaa aikaa, että luulen että masentumattomuusmahdollisuudet on paremmat jos pysyttelen selvinpäin. Enitenhän...
Eihän tässä sit kovin kauan mennyt tipattoman lopettamisesta, kun touhu rupes menemään ihan yhtä överiksi ja läävä seksi kuin ennenkin. Tosi paljon oon bailannut ja fiilannut Levikset repee -biisiä, ja erityisesti tota otsikon lainia, kestäen niit morkkiksii ja naureskellen menneille morkkiksille ajattelematta mahdollisia tulevia, ollen muka jotenkin niiden yläpuolella. Ja vitut. Viime viikonlopun jalkapalloleirin jälkimainingeissa päätin, että korkki saa mennä kii. Muistin taas eilen, että mähän olen siis mielisairas, ja aika maanisissa merkeissä on tullut tätä kesää vietettyä. Alkukesästä join ihan maltillisesti ja varovaisestikin, mutta pikku hiljaa varovaisuus on hellittännyt, ote herpaantunut ja lyönnit on alkaneet mennä täysin yli ja kontrolli juomisen suhteen pettänyt täysin. Eilen ikävöin tosi paljon sitä selvää Mirvaa ja nyt se saa sitten tehdä come backin. Luulen, että jokunen muukin on sitä saattanut kaivata. Hävettää aika paljon, just tää,...
En ole oikein jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella, mutta pitää nyt taas päivittää näitä mielialoja, kun ovat taas muuttuneet TÄYSIN edellisestä kirjoituksesta. Hektisesti ja hyvin menee! Olen tehnyt aika pitkää päivää koko viime viikon, mutta aikaiset aamut eivät ole juuri haitanneet, kun on ekaa kertaa elämässään saanut tehdä sellaista työtä, jota tehdessä ei joudu miettimään onko siinä mieltä tai onko sillä mitään merkitystä. Haastava ja palkitseva työ tekee aika onnelliseksi. Mitään romanssii ei oo valitettavasti vieläkään ollut (enkä jaksa niistä tai mistään ihastuspaskasta enää lässyttääkään), mutta sain eilisiltana rakkauskirjeen eräältä rakkaalta ystävältäni ja ennen nukahtamista vielä rakkaustekstarin toiselta! Aikamoisia niitä tässä elämässä mulla. ystäviä ja semmosia ystävärakastajia Ja muutenkin aika paljon sitä kauheesti haikailemaani hyvää ja kaunista. Tää kuva ei taas liity mihinkään mut onpahan ihan nätti. Vaikken tässä nyt taas viime päivinä ole it...
Kommentit
Lähetä kommentti