VIISI VIIKKOA
Hei tänään mä oon ollut jo viisi viikkoa ilman viinaa!
Aika on mennyt aika nopeasti, enkä mä sinänsä ole päiviä laskeskellutkaan, vaan ollut vaan, juomatta. Ja hyvinhän se on mennyt, ei tässä viime päivinä oikein mikään ole muuttunut.
Ajoittainen ahdistuskin on vähentynyt, sitä mukaa kun flunssa on hellittänyt. Oon niin kierroksilla, että otti aika koville tajuta, ettei kroppa oikein jaksa mukana, mut ehkä se tästä taas.
Ajattelin nyt viikkopäivän kunniaksi listata joitain merkillepanemiani
TIPATTOMUUDEN POSITIIVISIA VAIKUTUKSIA:
1. Ei pelota. On kaikenlaista tekemistä ja olen kohdannut viime aikoina niiden tekemisten puitteissa ja muutenkin kaikenlaisia ihmisiä ja kaikenlaisia haasteita, mutten ole aikoihin arkaillut tai hermoillut ylitsepääsemättömällä tavalla. Vaikken muutenkaan yleensä vaikuttaisi pelokkaalta, niin aika usein mä pelkään. Ja jännitän ja hermoilen kaikenmaailman pieniäkin juttuja etukäteen, mutta viime viikkoina olen voinut mennä virran mukana luottaen siihen, että elämä kantaa ja olen hyvä.
2. Itsetunto on kohillaan. Tämä liittyy aika paljon myös ei-pelkäämiseen. En ole ajatellut itsestäni pahoja ajatuksia aikoihin. Välillä vähän sellaista, että, oon mä kyllä pöljä, mutta ihan hyvällä ja hellällä tapaa. En ole suhtautunut itseeni negatiivisesti enkä ruoskinut itseäni joistain pöljäilyistänikään. Pidän itsestäni ja uskon siihen, että minusta on aika moneen asiaan.
3. Aikaansaan. Olen kyllä aika kauan tiedostanut sen, että mun jotain luovuutta ruokkii paremmin tiukka aikataulu kuin rajaton vapaus. Joka päivä on ollut ohjelmaa, olen tehnyt töitä (ihania töitä) ja saanut töitä joista olen haaveillut (kaveri tarjosi ala-asteen sijaisuuskeikkoja, mikä tuli kuin tilauksesta) ja ollut asioiden äärellä. Löytänyt taas jonkun innon ja uskalluksen teatterin tekemiseen. Mulla on siis tosi epämääräinen teatteri-ilmaisunohjaaja-ammatti-identiteetti enkä oikein tiedä mikä tai mitä olen, tai mitä haluan ja olenko mikään taiteilija ylipäätään vai mitä vittua. Olen nyt parissakin innostavassa produktiossa mukana ja suunnittelen loppukesälle omaa ohjausta, minkä lisäksi olen innostunut piirtämisestä, lukemisesta, keikoilla käymisestä, karaokesta, kirjoittamisesta ja vaatteideni leikkelystä, kissan harjaamisesta, asioiden järjestelystä ja jalkapallosta. Kaikesta sellaisesta mitä en tee tai mistä en innostu, kun ei ole mitään tekemistä. Aikaiset aamut ja pitkät illat eivät ole liiemmin painaneet, kun ei ole tarvinnut kärsiä krapulasta, energiaa riittää muuhunkin kuin märehtimiseen. Tv:tä olen pari kertaa yrittänyt rentoutumismielessä katsoa, mutten oikein pysty nauttimaan siitä enää. Mikä on ihanaa. Olen vapautunut tv:n perkeleestä!
4. Kännittömyys kaunistaa. Tästä mua nolottaa vähän kirjoittaa, mutta se on kyllä ollut aika mukavaa, että ihmiset on kommentoineet viime aikoina ulkonäköäni positiiviseen sävyyn yllättävän usein. Tai siis, en mä oikeastaan juuri koskaan saa mitään "Näytätpä hyvältä tänään" -kommenteja, niin onhan niitä nyt ollut ihan saatanan siistiä vastaanottaa!
5. Rahat riittää. Ei mikään pieni asia se taloudellinen säästö, jonka tekee, kun ei dokaa vähintään kahtena iltana viikossa vähintään kolmeakymppiä illassa. Mun mitättömän pienillä tuloilla kuudenkin kympin dokaaminen viikossa on täysin järjetöntä touhua, ja usein olen priorisoinut rahojani nimenomaan dokaamiseen. Ei oo onneks viime aikoina tarvinnut pennejä venytellä.
6. Olo on ilo. Olen ollut aidosti aika onnellinen. Vähintään iloinen joka päivä ja joka päivästä viime viikkojen aikana. On ollut hyviä päiviä ja aurinko on paistanut ja mulla on ollut hyvä, positiivinen asenne ja olen hymyillyt paljon ja pakottamatta ja hymyyni on vastattu. Se on aika ihanaa. Vaikka tänä viikonloppuna olen ollut aika isojenkin eksistentialististen kelailujen äärellä, niin olen pystynyt suhtautumaan perusmaailmantuskaankin sopivalla keveydellä. Toki joitain vastoinkäymisiä on ollut, ja jotkut asiat hieman harmittaa ja vaivaa, mutta ne ei ole saaneet yliotetta ajatuksista eikä tunteista. En ole ollut selvänä surullinen.
HALLELUJAH! -meininki siis jatkuu edelleen, ja olo on aikalailla sellainen, että voisin jatkaa tätä loppuelämäni. Mutta never say never, eli pidän vappua edelleen tavoitepisteenäni. Vedän sit lasin tai pullon skumppaa jos siltä silloin tuntuu.
Listataan vastapainoksi vielä myös tipattomuuden
NEGATIIVISIA VAIKUTUKSIA:
1. Ei mitään sutinaa. Tää on kyllä varmaan se ainoa harmillinen asia. Ei sovi tän kevätkiimaisuuden kanssa yhtään yhteen se, ettei kehtaa estottomasti hyökätä kenenkään kimppuun, vaikka makialta maistuisi edes pikku suudelma.
Aika on mennyt aika nopeasti, enkä mä sinänsä ole päiviä laskeskellutkaan, vaan ollut vaan, juomatta. Ja hyvinhän se on mennyt, ei tässä viime päivinä oikein mikään ole muuttunut.
Ajoittainen ahdistuskin on vähentynyt, sitä mukaa kun flunssa on hellittänyt. Oon niin kierroksilla, että otti aika koville tajuta, ettei kroppa oikein jaksa mukana, mut ehkä se tästä taas.
 |
| Tää liittyy tohon alla olevaan kohtaan 4. Kännittömyys kaunistaa. |
Ajattelin nyt viikkopäivän kunniaksi listata joitain merkillepanemiani
TIPATTOMUUDEN POSITIIVISIA VAIKUTUKSIA:
1. Ei pelota. On kaikenlaista tekemistä ja olen kohdannut viime aikoina niiden tekemisten puitteissa ja muutenkin kaikenlaisia ihmisiä ja kaikenlaisia haasteita, mutten ole aikoihin arkaillut tai hermoillut ylitsepääsemättömällä tavalla. Vaikken muutenkaan yleensä vaikuttaisi pelokkaalta, niin aika usein mä pelkään. Ja jännitän ja hermoilen kaikenmaailman pieniäkin juttuja etukäteen, mutta viime viikkoina olen voinut mennä virran mukana luottaen siihen, että elämä kantaa ja olen hyvä.
2. Itsetunto on kohillaan. Tämä liittyy aika paljon myös ei-pelkäämiseen. En ole ajatellut itsestäni pahoja ajatuksia aikoihin. Välillä vähän sellaista, että, oon mä kyllä pöljä, mutta ihan hyvällä ja hellällä tapaa. En ole suhtautunut itseeni negatiivisesti enkä ruoskinut itseäni joistain pöljäilyistänikään. Pidän itsestäni ja uskon siihen, että minusta on aika moneen asiaan.
3. Aikaansaan. Olen kyllä aika kauan tiedostanut sen, että mun jotain luovuutta ruokkii paremmin tiukka aikataulu kuin rajaton vapaus. Joka päivä on ollut ohjelmaa, olen tehnyt töitä (ihania töitä) ja saanut töitä joista olen haaveillut (kaveri tarjosi ala-asteen sijaisuuskeikkoja, mikä tuli kuin tilauksesta) ja ollut asioiden äärellä. Löytänyt taas jonkun innon ja uskalluksen teatterin tekemiseen. Mulla on siis tosi epämääräinen teatteri-ilmaisunohjaaja-ammatti-identiteetti enkä oikein tiedä mikä tai mitä olen, tai mitä haluan ja olenko mikään taiteilija ylipäätään vai mitä vittua. Olen nyt parissakin innostavassa produktiossa mukana ja suunnittelen loppukesälle omaa ohjausta, minkä lisäksi olen innostunut piirtämisestä, lukemisesta, keikoilla käymisestä, karaokesta, kirjoittamisesta ja vaatteideni leikkelystä, kissan harjaamisesta, asioiden järjestelystä ja jalkapallosta. Kaikesta sellaisesta mitä en tee tai mistä en innostu, kun ei ole mitään tekemistä. Aikaiset aamut ja pitkät illat eivät ole liiemmin painaneet, kun ei ole tarvinnut kärsiä krapulasta, energiaa riittää muuhunkin kuin märehtimiseen. Tv:tä olen pari kertaa yrittänyt rentoutumismielessä katsoa, mutten oikein pysty nauttimaan siitä enää. Mikä on ihanaa. Olen vapautunut tv:n perkeleestä!
4. Kännittömyys kaunistaa. Tästä mua nolottaa vähän kirjoittaa, mutta se on kyllä ollut aika mukavaa, että ihmiset on kommentoineet viime aikoina ulkonäköäni positiiviseen sävyyn yllättävän usein. Tai siis, en mä oikeastaan juuri koskaan saa mitään "Näytätpä hyvältä tänään" -kommenteja, niin onhan niitä nyt ollut ihan saatanan siistiä vastaanottaa!
5. Rahat riittää. Ei mikään pieni asia se taloudellinen säästö, jonka tekee, kun ei dokaa vähintään kahtena iltana viikossa vähintään kolmeakymppiä illassa. Mun mitättömän pienillä tuloilla kuudenkin kympin dokaaminen viikossa on täysin järjetöntä touhua, ja usein olen priorisoinut rahojani nimenomaan dokaamiseen. Ei oo onneks viime aikoina tarvinnut pennejä venytellä.
6. Olo on ilo. Olen ollut aidosti aika onnellinen. Vähintään iloinen joka päivä ja joka päivästä viime viikkojen aikana. On ollut hyviä päiviä ja aurinko on paistanut ja mulla on ollut hyvä, positiivinen asenne ja olen hymyillyt paljon ja pakottamatta ja hymyyni on vastattu. Se on aika ihanaa. Vaikka tänä viikonloppuna olen ollut aika isojenkin eksistentialististen kelailujen äärellä, niin olen pystynyt suhtautumaan perusmaailmantuskaankin sopivalla keveydellä. Toki joitain vastoinkäymisiä on ollut, ja jotkut asiat hieman harmittaa ja vaivaa, mutta ne ei ole saaneet yliotetta ajatuksista eikä tunteista. En ole ollut selvänä surullinen.
HALLELUJAH! -meininki siis jatkuu edelleen, ja olo on aikalailla sellainen, että voisin jatkaa tätä loppuelämäni. Mutta never say never, eli pidän vappua edelleen tavoitepisteenäni. Vedän sit lasin tai pullon skumppaa jos siltä silloin tuntuu.
 |
| Mitä tarkoittaa UNTIL NEVER? Kunnes ei koskaan. Johonkin siihen asti. |
Listataan vastapainoksi vielä myös tipattomuuden
NEGATIIVISIA VAIKUTUKSIA:
1. Ei mitään sutinaa. Tää on kyllä varmaan se ainoa harmillinen asia. Ei sovi tän kevätkiimaisuuden kanssa yhtään yhteen se, ettei kehtaa estottomasti hyökätä kenenkään kimppuun, vaikka makialta maistuisi edes pikku suudelma.
Kommentit
Lähetä kommentti