marraskuu, in a hopeless place

Helsinki, Gotham City ilman Batmanii.

Eräs ystäväni on puhunut jo tovin siitä, että aikoo olla loppuvuoden juomatta.
Eilen, maanantaina, tavattiin taas ja tärisytti ja itketti vieläkin viikonlopun juhlallisuudet ja ajattelin että tipattomuus vois tehdä hyvää taas mullekin ja kotimatkalla päätin hypätä samaan kelkkaan. Eli olla taas pari kuukautta juomatta, koska ei siitä dokaamisesta ole viime aikoina ollut oikein mitään hyötyä.

On tullut ryypättyä, enkä kesälläkään tunaroinneistani ja morkkiksistani huolimatta sitten kuitenkaan koskaan lopettanut, vaikka aikeissa oli. Pahimmista morkkiksista olen päässyt jo yli enkä oo viime aikoina ihmeemmin törttöillyt ja on ollut ihan hauskaa ja kaikin puolin ok, mutta silti oon ollut aika surullinen, selvinpäinkin vähän, mutta erityisesti humalassa ja krapuloissani. Tää syksy/talvi marraskuu on muutenkin niin raskasta, pimeää ja ankeaa aikaa, että luulen että masentumattomuusmahdollisuudet on paremmat jos pysyttelen selvinpäin.

Enitenhän tietty, niinku aina, kaihertelee ja surustuttaa se ettei hyvistäkään bailuilloista oo oikein irronnut ees yhden yön lovee, ja se just yleensä vituttaa enemmän silloin kun on siellä apajilla ja kännissä ja viel pari seuraavaa päivääkin, kun kaverit kertoilee seikkailuistaan ja saamistaan deittikutsuista ja itellä on vaan se tarina et no mä oksensin baarin vessaan, niin ehkä kun oon taas vaan selvinpäin niin ei tartte märistä sitäkään hetkeen. Ja sit uudenvuoden jälkeen onki kohta jo taas kesä ja kaikki on keveempää.

Mut tämmöttii.
Tos kuvas nostan perunoita.
Toivottoman näköstä, mut kyl se lopulta onnistu.