kelpaisiko seksi?
Yks aika humaltunut jäbä kysyi multa eilen yödösärillä, et Onks sul viinaa?
Kun toiseen kertaan vastasin samaan kysymykseen, että sori ei oo, sama kundi päätteli, että Ai sä et juo? Sanoin, että juon mä kyllä, mutten kanniskele viinaa messissä. Jäbä hyppäsi bussiinsa ja mä jäin miettimään sitä sen kysymystä tai oletusta, että aika siistiä, jos musta huokuu sellainen viba, edelleen, että mä en muuten viinaa vedä.
Koska, siitä huolimatta, että viimeisen viikon aikana olen nauttinut alkoholia jopa neljänä päivänä (en siis nyt sittenkään jatkanut vapun jälkeen tipattomalla linjalla, vaan olen alkanut harjoittaa kohtuutta), mulla on juomisessani pysynyt joku ei-juomisen mentaliteetti. Eilen oli kyllä tarkoitus mennä esityksen jälkeen suoraan himaan nukkumaan, mutta päädyinkin tuulettumaan auringonlaskuisen Tokoinrannan kautta Om'puun ja Mustaan Härkään ja jopa humaltumaan, mutten edelleenkään mihinkään räkäkänniin, vaikka seurueenani loppuillasta olikin vanha kunnon juopposeura.
Koen, että totaalitipattomuuden lopettamisesta huolimatta olen oppinut pois dokaamisesta. Olen ollut aika varuillani ja vähän aina säikähtänyt sitä humaltumisen tunnetta, nyt kun tässä taukoni jälkeen olen kuppia ottanut, sen sijaan että syleilisin sitä nousuhumalaa valelemalla bensaa liekkeihin. Aiempi juopottelunihan on aina ollut sangen humalahakuista, ja samalla tietysti seksin- ja jonkun vitun potentiaalisen rakkaudenhakuista.
Tällä hetkellä näyttelen proggiksessa, joka käsittelee naisia paskassa, eli viiden naisen raivoa, murhetta ja kaipausta, enemmän tai vähemmän tai aivan täysin suhteessa rakkauselämän paskuuteen. Eräs ystäväni olisi kaivannut esitykseen monipuolisempia näkökulmia naiseuteen ja sen probleemeihin, mutta ainakin itselleni ne rakkauselämän tai -elämättömyyden asiat ovat edelleen ja aina vaan ne kipeimmät kohdat, ainoat aiheet. Onhan se ihan vitun paskaa, että aina vaan, vaikka kuinka hyviin väleihin olisin itseni kanssa päässyt ja miten hienoja, inspiroivia ja tärkeitä töitä olen saanut tehdä ja miten hienojen ihmisten kanssa olen aikaani saanut viettää, niin ei se vaan riitä eikä lohduta, kun illasta toiseen petikaverina on kissa jos sitäkään, eikä edes poskisuudelmaa keneltäkään saa, ellei sitä väkisin ruinaa.
Tästä kurjuudesta pääsin eilen tilittämään eräälle miespuoliselle ystävälle, jonka sanat olivat kauniit ja rohkaisevat, mutta jotka kannustivat ainoastaan kärsivällisyyteen, jota tällä hetkellä ei ole mulla vittuakaan.
Suurin huomio viimeaikaisista alkoholin nautiskeluistani on ollut se, että hiemankaan humaltuneena se seksin ja lämmön ja lemmen tarve korostuu aika rajusti ja ne kerta kerran jälkeen turhiksi osoittautuvat toiveet yhtään mistään vetävät mielen aika helposti matalaksi. Sillein, että vaikka olisi ollut kuinka hyvä ilta, niin kotimatkalla aina vähän itkettää.
Viime yönä oli aika lähellä, että olisin laittanut eräällekin viestiä, että voinko tulla yöksi, tai kysynyt suoraan, että kelpaisiko seksi, mutta hillitsin itseni, eikä se viestin lähettämättä jättäminen nyt kaduta, vaikka edelleen panettaakin.
Oikeastaan mun ainoat tän hetkiset ongelmat liittyvät seksuaaliseen turhautumiseen, tai johtuvat siitä. En haaveile poikaystävästä, saati loppuelämän kumppanista ja lasteni isästä (nyt kyl valehtelin, TIETTY haaveilen siitä, vaikka toivoni olen kyllä aikalailla TÄYSIN menettänyt), mutta edes yksi suudelma maistuisi kyllä tähän väliin. Joku kiva kesäkolli ja -kulli. Teki mieli tännekin kirjoittaa, että jos seksiseura kiinnostaa, niin laitapa ihmeessä viestiä mies, mutta en sitte kehdannut.
Ylipäätään kirjoitussuoni on vähän tyrehtynyt, ei tee mieli kirjoittaa koska se olisi vaan tätä samaa märinää siitä ettei mikään hyväkään tunnu yhtään miltään ilman mitään rakkausjuttuja.
Aika hyvin olen kuitenkin tämän bloggailun myötä saanut avautua ja käsiteltyä kaikkea paskaa sisälläni, se on tehnyt tosi hyvää ja koen, että olen aika puhdistunut ja jollain hyvällä tapaa uusi ja eri, kuin se Mirva, joka tämän blogin aloitti.
Näistä rakkauselämättömyyksistä nyt voisi märistä maailman tappiin, mutta mieluummin pidän nyt tän virtuaaliturpani vähän aikaa kiinni ja kirjoitan taas sitten jos tai kun tapahtuu jotain, vaik levikset repeää tai vedän taas överit ja päädyn Onnelan vessaan panemaan jotain 18-vee amispoikaa.
Kun toiseen kertaan vastasin samaan kysymykseen, että sori ei oo, sama kundi päätteli, että Ai sä et juo? Sanoin, että juon mä kyllä, mutten kanniskele viinaa messissä. Jäbä hyppäsi bussiinsa ja mä jäin miettimään sitä sen kysymystä tai oletusta, että aika siistiä, jos musta huokuu sellainen viba, edelleen, että mä en muuten viinaa vedä.
Koska, siitä huolimatta, että viimeisen viikon aikana olen nauttinut alkoholia jopa neljänä päivänä (en siis nyt sittenkään jatkanut vapun jälkeen tipattomalla linjalla, vaan olen alkanut harjoittaa kohtuutta), mulla on juomisessani pysynyt joku ei-juomisen mentaliteetti. Eilen oli kyllä tarkoitus mennä esityksen jälkeen suoraan himaan nukkumaan, mutta päädyinkin tuulettumaan auringonlaskuisen Tokoinrannan kautta Om'puun ja Mustaan Härkään ja jopa humaltumaan, mutten edelleenkään mihinkään räkäkänniin, vaikka seurueenani loppuillasta olikin vanha kunnon juopposeura.
Koen, että totaalitipattomuuden lopettamisesta huolimatta olen oppinut pois dokaamisesta. Olen ollut aika varuillani ja vähän aina säikähtänyt sitä humaltumisen tunnetta, nyt kun tässä taukoni jälkeen olen kuppia ottanut, sen sijaan että syleilisin sitä nousuhumalaa valelemalla bensaa liekkeihin. Aiempi juopottelunihan on aina ollut sangen humalahakuista, ja samalla tietysti seksin- ja jonkun vitun potentiaalisen rakkaudenhakuista.
 |
| Kysyin yks päivä sellaselta interweboraakkelilta kaikkii mieltä askarruttavia kysymyksiä. |
Tällä hetkellä näyttelen proggiksessa, joka käsittelee naisia paskassa, eli viiden naisen raivoa, murhetta ja kaipausta, enemmän tai vähemmän tai aivan täysin suhteessa rakkauselämän paskuuteen. Eräs ystäväni olisi kaivannut esitykseen monipuolisempia näkökulmia naiseuteen ja sen probleemeihin, mutta ainakin itselleni ne rakkauselämän tai -elämättömyyden asiat ovat edelleen ja aina vaan ne kipeimmät kohdat, ainoat aiheet. Onhan se ihan vitun paskaa, että aina vaan, vaikka kuinka hyviin väleihin olisin itseni kanssa päässyt ja miten hienoja, inspiroivia ja tärkeitä töitä olen saanut tehdä ja miten hienojen ihmisten kanssa olen aikaani saanut viettää, niin ei se vaan riitä eikä lohduta, kun illasta toiseen petikaverina on kissa jos sitäkään, eikä edes poskisuudelmaa keneltäkään saa, ellei sitä väkisin ruinaa.
Tästä kurjuudesta pääsin eilen tilittämään eräälle miespuoliselle ystävälle, jonka sanat olivat kauniit ja rohkaisevat, mutta jotka kannustivat ainoastaan kärsivällisyyteen, jota tällä hetkellä ei ole mulla vittuakaan.
Suurin huomio viimeaikaisista alkoholin nautiskeluistani on ollut se, että hiemankaan humaltuneena se seksin ja lämmön ja lemmen tarve korostuu aika rajusti ja ne kerta kerran jälkeen turhiksi osoittautuvat toiveet yhtään mistään vetävät mielen aika helposti matalaksi. Sillein, että vaikka olisi ollut kuinka hyvä ilta, niin kotimatkalla aina vähän itkettää.
Viime yönä oli aika lähellä, että olisin laittanut eräällekin viestiä, että voinko tulla yöksi, tai kysynyt suoraan, että kelpaisiko seksi, mutta hillitsin itseni, eikä se viestin lähettämättä jättäminen nyt kaduta, vaikka edelleen panettaakin.
Oikeastaan mun ainoat tän hetkiset ongelmat liittyvät seksuaaliseen turhautumiseen, tai johtuvat siitä. En haaveile poikaystävästä, saati loppuelämän kumppanista ja lasteni isästä (nyt kyl valehtelin, TIETTY haaveilen siitä, vaikka toivoni olen kyllä aikalailla TÄYSIN menettänyt), mutta edes yksi suudelma maistuisi kyllä tähän väliin. Joku kiva kesäkolli ja -kulli. Teki mieli tännekin kirjoittaa, että jos seksiseura kiinnostaa, niin laitapa ihmeessä viestiä mies, mutta en sitte kehdannut.
Ylipäätään kirjoitussuoni on vähän tyrehtynyt, ei tee mieli kirjoittaa koska se olisi vaan tätä samaa märinää siitä ettei mikään hyväkään tunnu yhtään miltään ilman mitään rakkausjuttuja.
Aika hyvin olen kuitenkin tämän bloggailun myötä saanut avautua ja käsiteltyä kaikkea paskaa sisälläni, se on tehnyt tosi hyvää ja koen, että olen aika puhdistunut ja jollain hyvällä tapaa uusi ja eri, kuin se Mirva, joka tämän blogin aloitti.
Näistä rakkauselämättömyyksistä nyt voisi märistä maailman tappiin, mutta mieluummin pidän nyt tän virtuaaliturpani vähän aikaa kiinni ja kirjoitan taas sitten jos tai kun tapahtuu jotain, vaik levikset repeää tai vedän taas överit ja päädyn Onnelan vessaan panemaan jotain 18-vee amispoikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti