mitäpä jos
En ole oikein jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella, mutta pitää nyt taas päivittää näitä mielialoja, kun ovat taas muuttuneet TÄYSIN edellisestä kirjoituksesta.
Hektisesti ja hyvin menee!
Olen tehnyt aika pitkää päivää koko viime viikon, mutta aikaiset aamut eivät ole juuri haitanneet, kun on ekaa kertaa elämässään saanut tehdä sellaista työtä, jota tehdessä ei joudu miettimään onko siinä mieltä tai onko sillä mitään merkitystä. Haastava ja palkitseva työ tekee aika onnelliseksi.
Mitään romanssii ei oo valitettavasti vieläkään ollut (enkä jaksa niistä tai mistään ihastuspaskasta enää lässyttääkään), mutta sain eilisiltana rakkauskirjeen eräältä rakkaalta ystävältäni ja ennen nukahtamista vielä rakkaustekstarin toiselta!
Aikamoisia niitä tässä elämässä mulla. ystäviä ja semmosia ystävärakastajia
Ja muutenkin aika paljon sitä kauheesti haikailemaani hyvää ja kaunista.
Vaikken tässä nyt taas viime päivinä ole itseäni juurikaan surkutellut, niin tuli siitä kirjeestä mieleen, että onhan se nyt aivan älytön kela, että olis ite jotenkin täysin paska tyyppi, mut jotenkin sit kuitenkin ihmeellisesti onnistunut haalimaan ympärilleen ihan vitusti ihan mahtavia tyyppejä. Et
hei haloo hölmö! et voi olla ihan toivoton.
Perjantaina yks mun ihana ja lahjakas ystävä esitti Samuli Putron Mitäpä jos -kappaleesta tulkinnan, joka kosketti kovaa ja kauniisti. En tiedä miten se biisi nyt suoranaisesti liittyy tähän, mut toisaalta se liittyy kyl kaikkeen. Elämään. Itsensä surkuttelemiseen ja lohduttelemiseen.
Tällä hetkellä en tee oikeastaan kumpaakaan, mutta jotenkin symppaan sitä pelkäävää ja masentunutta itseäni, joka on nyt onneksi jossain toisaalla. Sille se mun ystävä lauloi, että
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.
Ja mä kyynelehdin, että niinpä. Onneks ei pelota nyt ja tuntuu että oon elämässä kiinni ja täysillä messissä.
Tämä viikonloppu on ollut yksinkertaisesti parasta aikoihin, on paistanut aurinko ja olen pelannut jalkapalloa ja ollut innoissani ja käynyt karaokessa ja juonut alkoholitonta olutta ja käynyt bileissä ja jatkoilla ekaa kertaa ikinä selvinpäin ja nauranut paljon ja ollut onnellinen ja inspiroitunut ja ylienerginen.
On taas erittäin voimakkaasti sellainen olo, ettei mun tarvitse juoda alkoholia päästäkseni johonkin tiettyyn tunnelmaan tai osalliseksi ihmeellisiin tapahtumiin. En oikeastaan kauheasti ole jaksanut juomista miettiäkään, kun on ollut kaikkea muutakin.
Olen nyt ollut yhdeksän viikkoa selvinpäin ja tosi tottunut tähän etten juo, ja tuntuu, että muutkin ovat ja kanssani voi keskustella muistakin aiheista. Mikä on mukavaa. Eipä muuta.
En oikein malta olla aloillani.
Hektisesti ja hyvin menee!
Olen tehnyt aika pitkää päivää koko viime viikon, mutta aikaiset aamut eivät ole juuri haitanneet, kun on ekaa kertaa elämässään saanut tehdä sellaista työtä, jota tehdessä ei joudu miettimään onko siinä mieltä tai onko sillä mitään merkitystä. Haastava ja palkitseva työ tekee aika onnelliseksi.
Mitään romanssii ei oo valitettavasti vieläkään ollut (enkä jaksa niistä tai mistään ihastuspaskasta enää lässyttääkään), mutta sain eilisiltana rakkauskirjeen eräältä rakkaalta ystävältäni ja ennen nukahtamista vielä rakkaustekstarin toiselta!
Aikamoisia niitä tässä elämässä mulla. ystäviä ja semmosia ystävärakastajia
Ja muutenkin aika paljon sitä kauheesti haikailemaani hyvää ja kaunista.
 |
| Tää kuva ei taas liity mihinkään mut onpahan ihan nätti. |
Vaikken tässä nyt taas viime päivinä ole itseäni juurikaan surkutellut, niin tuli siitä kirjeestä mieleen, että onhan se nyt aivan älytön kela, että olis ite jotenkin täysin paska tyyppi, mut jotenkin sit kuitenkin ihmeellisesti onnistunut haalimaan ympärilleen ihan vitusti ihan mahtavia tyyppejä. Et
hei haloo hölmö! et voi olla ihan toivoton.
Perjantaina yks mun ihana ja lahjakas ystävä esitti Samuli Putron Mitäpä jos -kappaleesta tulkinnan, joka kosketti kovaa ja kauniisti. En tiedä miten se biisi nyt suoranaisesti liittyy tähän, mut toisaalta se liittyy kyl kaikkeen. Elämään. Itsensä surkuttelemiseen ja lohduttelemiseen.
Tällä hetkellä en tee oikeastaan kumpaakaan, mutta jotenkin symppaan sitä pelkäävää ja masentunutta itseäni, joka on nyt onneksi jossain toisaalla. Sille se mun ystävä lauloi, että
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.
Ja mä kyynelehdin, että niinpä. Onneks ei pelota nyt ja tuntuu että oon elämässä kiinni ja täysillä messissä.
Tämä viikonloppu on ollut yksinkertaisesti parasta aikoihin, on paistanut aurinko ja olen pelannut jalkapalloa ja ollut innoissani ja käynyt karaokessa ja juonut alkoholitonta olutta ja käynyt bileissä ja jatkoilla ekaa kertaa ikinä selvinpäin ja nauranut paljon ja ollut onnellinen ja inspiroitunut ja ylienerginen.
On taas erittäin voimakkaasti sellainen olo, ettei mun tarvitse juoda alkoholia päästäkseni johonkin tiettyyn tunnelmaan tai osalliseksi ihmeellisiin tapahtumiin. En oikeastaan kauheasti ole jaksanut juomista miettiäkään, kun on ollut kaikkea muutakin.
Olen nyt ollut yhdeksän viikkoa selvinpäin ja tosi tottunut tähän etten juo, ja tuntuu, että muutkin ovat ja kanssani voi keskustella muistakin aiheista. Mikä on mukavaa. Eipä muuta.
En oikein malta olla aloillani.
Kommentit
Lähetä kommentti