alkoholismista

Ei mennyt aikaakaan, kun mut onnekkaasti palautettiin maan pinnalle eilisistä dokailu-intoiluistani.

Eilisiltana eräs tuttavani laittoi mulle linkin Avominne päihdeklinikan sivuille ja se palautti mut hyvällä tavalla tämän alkuperäisen aiheen, eli alkoholismin äärelle. Kun olen viime aikoina jauhanut ja miettinyt niin paljon kaikkea ihastumisymsmuutadiipadaapaa.

Jotenkin säikähdin sitä linkkiä ensin, että vaikutanko mä niin toivottomalta tapaukselta, että mun pitäisi hakeutua jollekin klinikalle. Tämä oli siis tosi irrationaalinen ensireaktio, kun olen kai täälläkin itsekin kirjoittanut olevani alkoholisti, mutta kolahti vasta ton konkretian myötä jotenkin se häpeä, tai ehkä siitä, että joku toinen viittasi siihen.

Se on aika hullua, että jopa minusta, joka aika avoimesti jauhan kaikesta, on paljon helpompi myöntää sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuin kärsiväni alkoholismista. Enkä ole edelleenkään ihan varma, että onko mun kohdalla oikeasti kyse sairaudesta vai vaan siitä, että dokaan liikaa. Koska sitä diagnoosia ei ole mulle annettu, en myöskään ole varma onko mulla oikeus diagnosoida itse itseni.

Mutta luin sitten aiheesta enemmän tolta sivustolta ja pohdiskelin, että ollakko vai eikö olla.
Jaan nyt sitaatteja ja pohdiskelujani.


MITÄ ALKOHOLISMI ON?

Amerikan lääkäriliiton mukaan alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton
sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Suomen lääkäriseura Duodecim
määrittelee alkoholismin krooniseksi ja uusiutuvaksi aivosairaudeksi.


Sairauden voisi lyhyesti määritellä, että se on normaalista poikkeava elin- tai mielentoiminto,
josta on haittaa ihmiselle itselleen tai läheisille. Miksi esim. laktoosi-intoleranssi ja keliakia
ovat sairauksia? Siksi, että niiden oireet ja toipuminen tunnetaan ja tiedetään, että
rasitettaessa elimistöä laktoosilla (laktoosi-intoleranssi) tai esim. vehnäjauhoilla (keliakia)
oireet nousevat pintaan ja sairaus ”herää henkiin”.



Taannoinhan itsekin vertasin omaa dokaamistani laktoosi-intoleranssiin.


Alkoholismi, narkomania, sekakäyttö yms. kemiallisiin aineisiin liittyvät riippuvuudet
luokitellaan nykytietämyksen mukaan kroonisiksi aivosairauksiksi. Riippuvuuden määrittelyyn
on olemassa esim. WHO:n julkaisema ICD-10 järjestelmän riippuvuusoireyhtymän kriteeristö,
joka määritellään seuraavasti:
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kolmen tai useamman seuraavista kriteereistä on esiinnyttävä yhtäaikaisesti kuukauden ajan viimeisimpien
12 kuukauden aikana tai toistuvasti, mikäli jaksot ovat kuukautta lyhyempiä.

1. Esiintyy voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa päihdettä
2. Kyky hallita päihteen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista on heikentynyt
3. Esiintyy vieroitusoireita päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä. Ne voivat ilmetä:
a) käytetylle päihteelle tyypillisenä vieroitusoireyhtymänä tai
b) alkuperäisen tai muun samankaltaisesti vaikuttavan päihteen käyttönä vieroitusoireiden 
lievittämiseksi
4. Sietokyky kasvaa. Tämä voi ilmetä siten, että:
a) käytettyä annosta suurennetaan päihtymyksen tai entisen vaikutuksen saavuttamiseksi tai
b) entinen annos tuottaa selvästi heikomman vaikutuksen käytön jatkuessa.
5. Käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi. Tämä voi ilmetä:
a) muista merkittävistä kiinnostuksen kohteista tai tyydytyksen lähteistä luopumisena joko osittain
tai kokonaan siten, että
b) tuntuva osa ajasta kuluu päihteen hankkimiseen, käyttöön ja sen vaikutuksista toipumiseen
6. Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä on tietoinen tai
joista hänen voidaan olettaa olevan tietoinen.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


1. Joo, voimakas himo ainakin.
2. Kyllä. Kaikki tai ei mitään..
3. Vieroitusoireista en osaa oikein sanoa.
Ei mulla ehkä ole niitä ollut, en oikein tiedä mitä ne on.
Esim. tasottavia en ole oikein koskaan pystynyt ottamaan, jos darra on ollut tosi paha.
4. Onhan se mun sietokyky ollut aika huima kyllä aika pitkään. Usein olen jatkanut juomista niin kauan kuin tavaraa on riittänyt, pystymättä täsmällisesti sanomaan kuinka paljon olen illan aikana juonut. Väittäisin että joku 20 alkoholiannosta voi mennä (tai saattoi mennä) aika kevyesti yhden illan aikana.
5. Siinä mielessä joo, että ei siitä kauan ole, kun elin dokaamista varten, en oikein nauttinut mistään tai odottanut mitään muuta yhtä paljon kuin sitä, että pääsisin humaltumaan.
6. Aika paljon on tullut naureskeltua kaikille kännissä hankituille kolhuille, ruhjeille ja mustelmille, ja tullut itkettyä pettämisiä ja seksisekoiluja, pelättyä tauteja tai mahdollisia raskauksia ja jättäydyttyä asioista ja tapahtumista pois krapulan takia. Ja silti aina uudestaan otettua.


KOKONAISVALTAISEN SAIRAUDEN OIREET
(Olen tummentanut noista ne, jotka omalla kohdalla tunnistan ja tunnustan.)

Vaikka tietäisimmekin, että alkoholismi on lähtökohdiltaan hermosolutason sairaus niin mitkä ovat tämän kroonisen aivosairauden oireet? Ohessa muutamia oireita, joista selviää, että alkoholismi on kokonaisvaltainen sairaus, käsittäen kaikki ihmisyyden osa-alueet mukaanlukien tunne-elämä.

Fyysiset oireet

- voimakkaat vieroitusoireet, tarve päihteelle
- ruhjevammat, murtumat, venähdykset yms.
- vatsavaivat, ruokatorven tulehdukset, diabetes
- iho-oireet, ihottumat
- puutostilat, kouristukset, rytmihäiriöt, kohonnut verenpaine
- kosmeettiset, ulkonäölliset vauriot, pöhötys yms.
- hermovauriot, vapina
- muistin häiriöt ja muut aivovammat 

Psyykkiset oireet

- masennus
- mielialahäiriön oireet 
- oman tilan kieltäminen
- himo päihteelle (addiktio)
- unettomuus
- paniikkihäiriö
- ahdistuneisuus
- persoonallisuuden muutokset
- vapina yms.

Sosiaaliset oireet

- suhteet läheisiin ihmisiin epänormaalit
- ihmissuhteet perustuvat kulissien ylläpitämiseen
- etsitään itsen ulkopuolelta juomisen mahdollistajaa
- työssä ongelmia juomisen aikana, sairauslomat
- sosiaalinen verkosto muokkautuu päihteiden käytölle sopivaksi (työ, ystävät)
- avioerot, erot lapsista
- taloudelliset oireet


Hengelliset oireet

- sielun myyminen päihteelle
- ”eläminen pullon kautta”
- moraalinen rappio
- itsesyytökset ”eikö kukaan auta?”
- oman arvomaailman romuttuminen
- oma itse kokonaisvaltaisesti hukassa

Tarkennan vähän noita sosiaalisia oireita.
sosiaalinen verkosto muokkautuu päihteiden käytölle sopivaksi. Toi lause kuulostaa aika rajulta, mutta pitää se munkin kohdalla paikkansa aika täysin. Enimmäkseen on tullut hengailtua ja dokailtua sellaisten ihmisten kanssa, jotka dokaavat myös aika paljon ja sitä on jopa karsastanut esim. tipatonta viettävien seuraa, tai sellaisten ihmisten seuraa joilla on negatiivinen suhtautuminen alkoholiin ja sen nauttimiseen.
avioerot, erot lapsista. Aviossahan en ole ollut eikä lapsia ole, tuskin tulee koskaan olemaankaan, mutta osaltaan molempiin seurustelusuhteisiini oma dokaamiseni on vaikuttanut nyt jälkeenpäin mietittynä aika paljon. Itse asiassa molemmat poikaystäväni ovat yrittäneet sitä hillitä ja ovat olleet siitä huolissaan, mutta en ole välittänyt, dokannut vaan ja sitten tosiaan kännissä molempia pettänyt ja siitä ne suhteiden alamäet on molemmat alkaneet ja eroon päättyneet.
taloudelliset oireet. Harvoin mulla elämässä varsinkaan viime vuosina on erityisen paljon rahaa ollut käytössä, mutta kummasti sitä on aina dokaamiseen riittänyt. Nytkin olen aika pa, mutta tuntuu erittäin hyvältä tietää, etten ole ainakaan viinaan rahojani hassannut.


Tunne-elämä

Edellä mainittujen oireiden lisäksi alkoholistin tunne-elämä on kemiallista ja kemiallisuuden puolustamista. Ulospäin hän näyttäytyy moraalittomana ”Helppo-Heikkinä”, joka ei halua ottaa vastuuta sanoistaan ja teoistaan. Sisältä häntä jäytää tuska, ahdistus, syyllisyydentunne, häpeä, viha, kelvottomuuden tunne ja pelko, koska hän ei ymmärrä omaa käyttäytymistään sairauteen kuuluvan kieltämisen takia. Hänen on suojeltava juomistaan eikä siitä saa keskustella. Hän elää omassa illuusiossaan, jossa ongelmat ja vaikeudet eivät liity millään tavalla hänen juomiseensa. Hän ei tiedä, miksi muut voivat juoda, mutta hän ei. Hän näkee ja kokee itsensä uhrina haluten löytää lähelleen ymmärtäjän, joka mahdollistaa juomisen jatkumisen. Ymmärtäjä voi olla läheinen, työkaveri tai ammattilainen, jolla ei ole käsitystä sairauden luonteesta.


Kun nyt käyn näitä oireita läpi, niin mietin tässä vaan että kai mä sit oon alkoholisti, oikeesti. Se on helppo sanoa enemmän tai vähemmän läpällä, mutta tuntuu aika ällöttävältä ja paskalta tosissaan myöntää se.
Onnekseni olen havahtunut siihen ja myöntänyt tän ongelmani.
Ei taas enää teekään yhtään mieli vetää kännejä. Tuntuu, että se on nyt vaan paras jatkaa tätä pidättäytymistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kohtuus kaikessa - mitä se on

elää

mitäpä jos