lopetalopetalopeta
On taas alkanut vähän ahdistaa. Paljon oon kelaillut kaikkia menneitä ja haaveillut kaikesta mahdollisesta tulevasta, muttei se oikein johda mihinkään. Mitään jotain tosi hyvää ja ihanaa ei vaan tapahdu, vaikka kuinka hyvässä buugiessa olisin ja tuntuu ettei mistään taas tule mitään. Tää liittyy aika paljon siihen taannoiseen ihastuslänkytykseen, joka on ihan paskaa ja josta on tullut vaan vammanen ja dorka olo. Epätoivoinen. Eilen päätin sit lopettaa ihastumisen ja yrittää nyt vaan keskittyä muhun ja johonki taidepaskaan.
Olen vaan aika kyllästynyt itseeni ja kaipaan jotain, jotakuta, muuta tähän rinnalle. En vaan voi uskoa, että sellainen jostain ilmestyisi. IKINÄ. Ja onhan sekin varmaan ihan totta, et ei mitään sellasta romanttista kohtaamista tapahdu jos sitä väkisin yrittää.
Oon vaan et Mirva lopeta nyt pliis ja mieti jotain muuta ja osta vaik vihdoin se vitun dildo.
Oon yrittäny urheilla enempi, muttei sekään oikein auta kuin sen hetken, kun esim. pelaa. Pitäis pelata koko ajan niin ei jaksais eikä ehtis kelailla mitään. Mut oon niin huonossa kunnossa etten jaksa.
No joo. Vituttaa kans toi asumiskuvio, vaik eilen illalla aika nätisti sain entisen poikaystäväni tekemään mulle ruokaa ennen kuin hän lähti viettämään yötä uuden tyttöystävänsä luo. Aika lol ja parempi kuin ei mitään, mut kyllä vähän teki mieli kyyneltä tirauttaa kun sit yksinäni vedin sitä ruokaa naamariin telkkarin ääressä.
Eilen kanssa eräs ystäväni haastatteli mua vähän tosta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja päädyin lopulta vähän ahdistumaan siitäkin. Vaikka ihan mielelläni puhun asiasta, niin tajusin vaan siinä miten helppo olisi nytkin "hypätä" siihen alakulon ja masennuksen kelkkaan ja miten pienestä se on kiinni, että päätyy siihen paskakierteeseen. Tällä hetkellä tuntuu, että joutuu tekemään aika paljon duunia sen välttämiseksi.
Uskon edelleen että tää dokaamattomuus tekee mulle hyvää, mutta
aika paljon tekis mieli vetästä vaan perusperseet.
Kunnon känni on niin ultimaattinen nollaus, etten voi kuvitella pääseväni samaan tilaan vaikka juoksisin maratonin. Kaipaan jopa sitä etten muista siitä humalastani mitään.
Varmaan tää on lähinnä sitä seksuaalista turhautumista, mut tekis ihan vitusti mieli tapella ja vetää jotain turpaan. Lähinnä kai itseään mutta kuitenkin.
Olen vaan aika kyllästynyt itseeni ja kaipaan jotain, jotakuta, muuta tähän rinnalle. En vaan voi uskoa, että sellainen jostain ilmestyisi. IKINÄ. Ja onhan sekin varmaan ihan totta, et ei mitään sellasta romanttista kohtaamista tapahdu jos sitä väkisin yrittää.
Oon vaan et Mirva lopeta nyt pliis ja mieti jotain muuta ja osta vaik vihdoin se vitun dildo.
Oon yrittäny urheilla enempi, muttei sekään oikein auta kuin sen hetken, kun esim. pelaa. Pitäis pelata koko ajan niin ei jaksais eikä ehtis kelailla mitään. Mut oon niin huonossa kunnossa etten jaksa.
No joo. Vituttaa kans toi asumiskuvio, vaik eilen illalla aika nätisti sain entisen poikaystäväni tekemään mulle ruokaa ennen kuin hän lähti viettämään yötä uuden tyttöystävänsä luo. Aika lol ja parempi kuin ei mitään, mut kyllä vähän teki mieli kyyneltä tirauttaa kun sit yksinäni vedin sitä ruokaa naamariin telkkarin ääressä.
 |
| Ei tullu perunasalaattii sydänastiassa. |
Eilen kanssa eräs ystäväni haastatteli mua vähän tosta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja päädyin lopulta vähän ahdistumaan siitäkin. Vaikka ihan mielelläni puhun asiasta, niin tajusin vaan siinä miten helppo olisi nytkin "hypätä" siihen alakulon ja masennuksen kelkkaan ja miten pienestä se on kiinni, että päätyy siihen paskakierteeseen. Tällä hetkellä tuntuu, että joutuu tekemään aika paljon duunia sen välttämiseksi.
Uskon edelleen että tää dokaamattomuus tekee mulle hyvää, mutta
aika paljon tekis mieli vetästä vaan perusperseet.
Kunnon känni on niin ultimaattinen nollaus, etten voi kuvitella pääseväni samaan tilaan vaikka juoksisin maratonin. Kaipaan jopa sitä etten muista siitä humalastani mitään.
Varmaan tää on lähinnä sitä seksuaalista turhautumista, mut tekis ihan vitusti mieli tapella ja vetää jotain turpaan. Lähinnä kai itseään mutta kuitenkin.
Älä, Mirva, luovuta! Kaiva jostain hyvä tsemppi päälle ja kestä dokailuhimo. Uutuudenviehätys katoaa kaikesta ja silloin on paras rakentaa arki sellaiseksi, että se koostuu uudestaan ja uudestaan innostuttavista asioista.
VastaaPoistaYksinäisyys on raastavaa ja siihen ei juuri helpotusta tuo semmoinen lässytys, että opi ensin elämään itses kanssa, mutta minä jaksan uskoa siihen. Silloin kun tutustuu itseensä ja oppii olemaan itsensä kanssa (jopa iloitsemaan siitä) on varmempaa se, että ne ihmiset, jotka ympärille kerääntyy ovat sellaisia, jotka aidosti pitävät juuri sinusta. Mutta helppoa ei prosessi varmasti ole.
Äläkä stressaa siitä ihastuksesta. Ihastuminen on positiivinen voimavara, vaikka se ei eteniskään. Kun vain ei ota ihastusta liian vakavasti ja aseta liikaa odotuksia. Mua ainakin piristää hirveästi se, miten pienet kohtaamiset tiettyjen ihmisten kanssa saavat vatsan perhosille. :-)
Tsemppiä!
Samoilla linjoilla Tuomaksen kanssa!! Voimaa!!!! <3 <3 <3
VastaaPoista