kaikki tai ei mitään
Yksi syy lopettaa dokaaminen kokonaan, on se, että mulla ei ole mitään rajoja. Jos juon niin juon sitten kunnolla. Juuri koskaan kehonikaan ei pane vastaan, eli mulle ei tule paha olo kesken holtittoman dokaamisen, ja jos tuleekin niin saatan käydä oksentamassa pahimmat kertymät ulos ja jatkaa taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Aika pitkään olen naureskellut tälle ominaisuudelle ja ajatellut että "vittu mä oon kyllä kova muija", mutta nyttemmin se on alkanut pikemminkin huolestuttaa.
On alkanut myös mietityttää mikä mussa on vialla, kun oma kehokin tukee tätä itsetuhoista toimintaa. Kohtalokkaassa 27-vuoden iässä mietin, että olisihan se siistiä kuulua rock-tähtien klubiin, mutta toisaalta, kun en osaa mitään soittaakaan, niin miksi sitä elämäänsä tähän pisteeseen päättämään omalla holtittomalla käytöksellään.
Aiemmin lohduttauduin sillä, että vaikka en kaikista illoista kaikkia yksityiskohtia muistanutkaan, saatoin luottaa siihen, että vaikka olisinkin ollut kuinka tyhmä tai nolo, niin en kuitenkaan koskaan pahansuopa saatika väkivaltainen. Pikemminkin sellainen kaikkien kaveri känniääliö, joka tunnustaa rakkauttaan milloin kellekin ja pyrkii poikien pöksyihin. Sillä tavalla, että itseä ehkä nolottaa jälkikäteen, muttei ole ainakaan aiheuttanut kenellekään mielipahaa, pikemmin ehkä päinvastoin.
Kunnes koitti eräskin pikkujouluilta, jonka ainoana tavoitteena oli vetää pää täyteen ja unohtaa "kaikki paska", jolloin vedinkin sitten sen pään täyteen, mutta myös entistä poikaystävääni aika huolella turpaan. Ei niin ettäkö hän olisi siitä fyysisesti kovin pahasti kärsinyt. Mutta kuitenkin. Löin. Se hävettää minua enemmän kuin mikään muu typerä känniääliöys koskaan aikaisemmin.
Tämän tapauksen jälkeen en ole pystynyt suhtautumaan yhtä kevyesti iltoihin, joista muistikuvat ovat joko hämärät tai niitä ei ole, vaan pelännyt pahinta, sitä että olen loukannut.
Aika pitkään olen naureskellut tälle ominaisuudelle ja ajatellut että "vittu mä oon kyllä kova muija", mutta nyttemmin se on alkanut pikemminkin huolestuttaa.
On alkanut myös mietityttää mikä mussa on vialla, kun oma kehokin tukee tätä itsetuhoista toimintaa. Kohtalokkaassa 27-vuoden iässä mietin, että olisihan se siistiä kuulua rock-tähtien klubiin, mutta toisaalta, kun en osaa mitään soittaakaan, niin miksi sitä elämäänsä tähän pisteeseen päättämään omalla holtittomalla käytöksellään.
 |
| Tässä on tämmönen kuva holillisista glögeistä, joita piti päästä heti vetämään, kun palasin joulukuun alussa Australiasta. Samaan aikaan tuli selväksi, ettei paluuta päättyneeseen parisuhteeseen ole ja oli sitä murhetta sopivasti pikkujoulukaudella purettavaksi. |
Aiemmin lohduttauduin sillä, että vaikka en kaikista illoista kaikkia yksityiskohtia muistanutkaan, saatoin luottaa siihen, että vaikka olisinkin ollut kuinka tyhmä tai nolo, niin en kuitenkaan koskaan pahansuopa saatika väkivaltainen. Pikemminkin sellainen kaikkien kaveri känniääliö, joka tunnustaa rakkauttaan milloin kellekin ja pyrkii poikien pöksyihin. Sillä tavalla, että itseä ehkä nolottaa jälkikäteen, muttei ole ainakaan aiheuttanut kenellekään mielipahaa, pikemmin ehkä päinvastoin.
Kunnes koitti eräskin pikkujouluilta, jonka ainoana tavoitteena oli vetää pää täyteen ja unohtaa "kaikki paska", jolloin vedinkin sitten sen pään täyteen, mutta myös entistä poikaystävääni aika huolella turpaan. Ei niin ettäkö hän olisi siitä fyysisesti kovin pahasti kärsinyt. Mutta kuitenkin. Löin. Se hävettää minua enemmän kuin mikään muu typerä känniääliöys koskaan aikaisemmin.
Tämän tapauksen jälkeen en ole pystynyt suhtautumaan yhtä kevyesti iltoihin, joista muistikuvat ovat joko hämärät tai niitä ei ole, vaan pelännyt pahinta, sitä että olen loukannut.
Kommentit
Lähetä kommentti